lauantai 19. marraskuuta 2016

Joulukalenteri


Arvatkaa kun on tämän kylän historiankirjat sekaisin!
Nyt nimittäin puhutaan samassa lauseessa Sallasta ja DIY:stä.

En tee koskaan mitään itse.
Siis virkkaa, ompele, askartele, taittele, liimaa enkä mitään muutakaan mitä niin ku tehdään itse.
Olen ulkoistanut niin pillihimmelit kuin virkatut matotkin.
En vain "osaa", en tykkää, eikä innosta. Tai niinku tykkään kauheasti kaikista esimerkiksi paperisista pikku kuusista, mutta ostan ne vaikka myyjäisistä tai saan naapureilta. Ja se sopii mulle oikein hyvin.

Ja ajatelkaapa, kun kerran elämässäni päätän toteuttaa jonkun diy-jutun, niin jälkikasvu marssii välittömästi banderollit liehuen joulun isoimpaan mielenosoitukseen.
Me halutaan suklaakalenterit! EI itsetehdylle pskakalenterille! Paperipussit alas!
Te ette niin tiedä mitä menetätte, jos nyt annan teille periksi. Ne ei oikeasti varmaan ihan hiffanneet että mistä tässä on kyse. Reppanat luulivat kai saavansa joka päivä pelkän paperipussin.
No, paperipussit kuitenkin jäi, hikiset suklaakalenterit myös (sinne markettiin). Tavarakalentereista puhumattakaan. Viidelle lapselle kun investoi moiset lootat, niin loppuvuosi syödään todellakin rakettispagettia, raakana.

Tilasin värkit kalenteriin jo hyvissä ajoin (ehkä liiankin, kun en niin malttaisi odottaa!).
Nyt sitten olen tässä kuitenkin puolet joulunodotuksesta pähkäillyt, mitä laittaisin pussien sisälle?
Itse asiassa olen just se tyyppi joka vain funtsii ja funtsii ja viime hädässä marraskuun viimeisen päivän iltana kello 20.58 juoksee lampaankarvakengät läpättäen kauppaan ja käy ostamassa viisi suklaakalenteria ja tyhjentää ne niihin pusseihin.
Siis niiiin diy. (Siis mitkä lampaankarvakengät? Kuhan keksin.)

Ettei elämä kävisi kuitenkaan niin mielikuvituksettomaksi niin kysynkin,
mitä teidän lasten kalenterista paljastuu joulukuun ajan?
Jos vaikka saisin ahaa-elämyksen.



20 kommenttia:

  1. Aahhahaa, hilpeä teksti! 😂

    Meillä oli viime jouluna legopaloja, joita koottiin ohjeen mukaan pitkin joulukuuta. Jostain luin iltasatukalenterista, sekin oli hauska idea. Vois paketoida vaikka omasta hyllystä kirjoja, tai tehdä vaihtarit siskon perheen kanssa! Oo, miten hyvä idea!

    ...mutta ei, kyllä nyt on euron suklaakalenterivuosi meillä. Ei yhtään diytä mua nyt.. 😜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin hilpeetä tää joulunodotus :D

      Kuulin jostain myös tuosta legojutusta..lapset varmaan tykkäis mutta oon ite niin malttamaton että järki lähtis jos pala päivässä pitäis ruveta kasaamaan :D
      Ja hei, suklaakalenterit on niin sallittuja! Minäkään en oo tähän asti jaksanut alkaa mitään erikoisuuksia väsäämään. Armollisen äidin valinta on kaupan valmis :)

      Poista
  2. Niinä vuosina kun meillä on ollut itse tehty kalenteri on sisältä paljastunut mm näitä:
    purkkaa, piparimuotti, rusinoita, legoja, suklaata, tarroja, kuusen koristeita yms. :)

    Täällä blogissa oli muuten juuri aivan loistava lista tähän. :)
    http://kommammaa.blogspot.fi/2016/11/yli-40-ideaa-joulukalenterin-taytteeksi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä ja linkistä :) noillahan pääsee jo pitkälle :)

      Poista
  3. Meillä on joulukalenterina sellainen ikealainen joulupukin mallinen "laatikosto", jossa yhden päivän laatikkoon mahtuu hädintuskin kolme mariannekarkkia. Niitä (mariannekarkkeja) oli viimejouluna, joskus sai myös maoameja (hedelmänmakuisia kuutioita). Mutta sillä ajatuksella mennään, että tasan yksi karkki / perheenjäsen ja piste. (Lapsilla kyllä tekis mieli enemmänkin. Äiti syö niitä ylijääneitä, kun tuli ostettua liikaa, mutta sitä ei kerrota muille.)

    Ihanaa joulunodotusta teille!

    -Essi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai äiti syö ne ylimääräiset, sehän on selvä :D

      Poista
  4. Lampaankarvakengät.:D Heko heko.:D

    VastaaPoista
  5. Meillä tontunsukkakalenterista löytyy useimmiten karkit tai purukumit. Viikonlopuille oon panostanu ja on saattanut löytyä esim. kartta tai kuva-arvoitus minkä avulla pitää löytää yllätys(satukirja/sukat/värikynät/). Oon yrittänyt keksiä tarpeellisia juttuja, ei pelkkää krääsää. Joskus on ollut uusi piparimuotti ja lupaus että leivontaan joulupipareita. Joskus "tonttu" kirjoittanut kirjeen ja pyytänyt kirjoittamaan Joulupukille kirjeet.
    Meilläkin lapset kinuaa joka kauppareissulla kalentereita. Oon luvannut ostaa lähempänä joulukuuta, mutta olen myös muistuttanut, että sitten ei oteta tontunsukkakalenteria käyttöön jos valitsee kaupan joulu kalenterin. Taitaa loppujen lopuksi jäädä kalenterit kauppaan, kun odottavat innoissaan tontun kirjeitä sun muita yllätyksiä. Itelle tuosta on kyllä jonkin verran vaivaa, mutta lapsille iso ilo. Itepähän oon tuohon ryhtynyt. :-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että meilläkin unohtuu suklaakalenterit kun hoksaavat miten kiva tämmöinen voi olla :)

      Poista
  6. Meillä neitien kalenterista edellisvuonna tuli arkisin fazerin paperikarkki ja viikonloppuisin (la ja su aamuina) karkin lisäksi jokin tavara (Tigerin ym. tilpehöörejä): söpöä pientä muistivihkoa, hamahelmiä, kyniä, pompuloita/pinnejä, tarra-arkkia, saippuakuplia, minifigureita... :) (Tänä vuonna pappa osti jo kinder-kalenterit, saa nähdä siis, väsäänkö muuta laiskuuttani!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo viikonloppuextra kuulostaa hyvältä :) vähän sen suuntaisesti olin tuuminut myös minä!

      Poista
  7. Empä oo aikoihin kommentoinut, vaikka säännöllisen epäsäännöllisesti täällä vierailen ja kaikki tekstit aina luen. :)
    Kyllähän nuo yllätyskalenterit on lapsille aivan mahtavia. Mää oon yhtenä jouluna tehnyt joka aamulle yllärin ja nyt viime vuosina on ollut suklaakalenteri ja lisäksi viikonloppuaamuisin joulusukissa yllätykset. Hyvin monenlaista on sukista löytynyt vuosien varrella.. Vaatetta ja sukkia (on muuten ollu yllättävän mieluisia lapsille ja tietenki tarpeellisia), otsalamput, leluja, pikkukirjoja.. Neidille ostin sillon eka vuonna nukentarvikkeita ison pakkauksen, niin siitä riitti tuttipulloa ja nokkamukia varmaan kymmenelle aamulle. :) Ja kun pitkin syksyä ostelee, niin ei tunnu pahaltakaan. :D Nytki oon pitkin syksyä ostellut jemmaan kirppiksiltä RoopeSetiä isommille, pikkukirjoja (niitä käsilaukkuun mahtuvia) pienemmille ja pikkueläimiäkin löysin pussillisen, siitä riittää moneksi aamuksi ylläriä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on niissä ainakin enempi jännitystä avaamisessa ku suklaakalenterissa :) ja oikeasti ne ei oo häävin makuisia ne suklaat, mieluummin ostaa vaikka fazerin suklaakarkkeja ja laittaa niitä :D

      Poista
  8. Kyllä meillä menee ne tavan suklaakalenterit. Yhtenä jouluna osallistuttiin joulukalenteri- vaihtoon. Se oli kiva kokemus,vaikkakin muksut oli toista mieltä. Koskaan ei voinut tietää, mitä paketista löytyi. Yllätyksiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyksiä, niitähän riittää näin joulun alla :)

      Poista
  9. Voi ei, nauroin taas aivan täysillä sun jutuille. Varsinki tuossa lampaankarvakenkien kohalla :D Oli pakko lukea miehelle ääneen tästä postauksesta kohtia. Meillä ei oo aikaisempina vuosina ollut mitään kalentereita, mutta nyt aattelin että jotain vois hankkia tai värkkäillä ite. Ehkäpä päädytään niin euron suklaakalentereihin, kun en oo vieläkään tehnyt asialle mitään (eli suunnitellut mitään diy-kalenteria). Miten muuten aattelit koota nuo paperipussit yhteen? Johonkin naruun roikkumaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D
      Ajattelin tehdä vähä erillä lailla ja piilottaa joka päivä sen pussin johonkin ja lapset saavat sitten etsiä ☺ tyyliin olohuoneeseen yhtenä päivänä, keittiöön toisena jne. Mietin just tuota että mihin ne laittaisin yhteen paikkaan mutta en keksinyt joten päädyttiin sitten tähän etsintä-juttuun ☺ tässä on myös armon aikaa keksiä niitä juttuja sisällöksi pitkin kuukautta kun ei tarvi kaikki olla esillä heti 😄

      Poista
  10. Tämä on niin HYVÄ! Toivottavasti lapset nyt ymmärtävät pussuikoiden arvon. Hihittelin näille:
    "Olen ulkoistanut niin pillihimmelit kuin virkatut matotkin." ja
    "jälkikasvu marssii välittömästi banderollit liehuen joulun isoimpaan mielenosoitukseen.
    Me halutaan suklaakalenterit! EI itsetehdylle pskakalenterille! Paperipussit alas!"
    Kiitos hyvistä nauruista! :D

    Olen nyt vanhana siirtynyt Anna ja Elsa ym. rumiin suklaakalentereihin. Ennen muinoin väsäsin yömyöhään hiki päässä jotakin yllätystä pussukoihin. Mutta siinä vaiheessa kun alkoi yöunet mennä "iloisen jouluisen yllätyksen keksimiseen" siirryin suosiolla kaupan suklaakalenterihyllylle.
    Meillä oli kalentereissa esim. pikkukarkki, purkkaa, tarroja, piparkakkutaikinaa (tässä talossa se on aika suurherkkua!), joskus joku yhteinen isompi juttu kaikille, esim. hamahelmiä, pikkulelu tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi ymmärtää kyllä :D tai sitten kyllä ostan ihan tyytyväisinä niitä frozenminions suklaaversioita ;)

      Poista