Kauppareissun ajatuksia

Mitähän laittaisin tällä kertaa kakun väliin.
Sankari toivoi kermavaahtoa, valkosuklaata ja mustikoita. Päälle taidan keittää kinuskin Hopeatoffeista.

Lähtisinkö paksulla vai ohuella pipolla.
Talvi on ihan loistava keksintö ympärivuotisesta tukkakriisistä kärsivälle ihmiselle. Ihan sama onko hiukset harjaa nähneetkään niin pipo pelastaa!

Ai että rakastan tätä paikkaa edelleen niiiin paljon.
Päästän kissat hetkeksi räntäsadetta pakoon tallin lämpöön kun norkoilevat siinä jaloissa mun kävellessä autolle. Katselen meidän lääniä ja koen olevani niin etuoikeutettu.

Hui kun on liukas keli.
Luistelen tennareilla tallista autolle kieli keskellä suuta. Pitkään jatkunut pikkupakkanen on vaihtunut loskakeliin ja piha on kuin luistinrata.

No täällä nyt vois ajella helposti satasta.
Iso tie sen sijaan on ihan sula, ja huomaankin pian olevani edellä menevän puskurissa kiinni. Havahdun talvirajoituksiin ja höllään kaasujalkaa. Ajan muuten usein niin ajatuksissani, että saatan huomaamattani sulalla tiellä ajella talvellakin 110. Mielenvikast jos poliisi sattuisi tulemaan.

Voi että tekis mieli laittaa jo jouluvalot.
Kysyn vaan, kuka estää? Ihan hyvin voisi jo laittaa, mutta silti joku pistää vastaan pääkopassa. Jos vielä viikon malttaisin odottaa. Silti taidan huomenna jo laittaa.

Hyi että miksi jotkut ihmiset ovat niin epäsiistejä? Nuo mummelit haisee ihan hirveelle, valkosipulille ja jollekin niin kissanpissalle. Kävis pesulla.
Mulla on maailman tarkin hajuaisti. Haistan kilometrin päähän kaikki pahat (ja hyvät) hajut. Raskaana ollessani joskus tuntui, etten voi mennä ihmisten ilmoille. Kirppisreissut kaatui aina siihen, kun edelle paineleva paappa haisi niin paapalle. Yäk. Ei-raskaana ollessa kestän jotenkin ne kaikki hajut.

Ai niin, oon unohtanu guugletella niitä joulukalenteri-juttuja. Mitähän niihin keksis?
Elämäni ensimmäisen kerran aion toteuttaa DIY-joulukalenterin.
Muksut ei oikein hiffanneet sitä, koska alkoi välitön nurina suklaakalenterien perään. Koitin selittää, että tää on sata kertaa siistimpi. Katsotaas joulun jälkeen että millä ensi joulu sitten mennään!

Montakohan tarraa tarvin vielä mun passiin.
Lähikaupassa on kampanja, johon kerätään merkkejä ja niistä saa sitten tiettyjä alennuksia.
Vinkkasin miehelleni, että täysi passi löytyy mun kännykän korttikotelosta. Aha, tuli vastaukseksi. Vielä se ei ainakaan ole siitä hävinnyt.

Ihan hirveitä nuo joulukoristeet, ostaakohan noita oikeasti joku?
Vuodesta toiseen kauppojen hyllyille isketään ne samat tonttujoulupukki-härpäkkeet. Eli niillä täytyy olla siis menekkiä, koska niitä on siellä aina vain?

Oho! Oisin ajatellut että ois menny enempiki rahaa.
Tiedättekö sen tunteen kun kassa ilmoittaakin summaksi jotain ihan muuta mitä olit ajatellut? Yleensä siis niin, että silloin kun et ajattele että rahaa menisi niin paljon niin sitä menee järkysti, ja toisinpäin. Ihan hullua.


Mitähän tuo täti oikein ajattelee ku noin pitkään tuijottaa.
Joskus olisi kiva nähdä mitä ihmisten päässä liikkuu. Varsinkin, jos joku oikein tuijottamalla tuijottaa.
Onkohan mulla jotain naamassa. Katsookohan se tätä mun asukokonaisuutta. Vilkkuuko vessapaperia housunliitingistä.

Kenellekkähän nuo kellot soi.
Kaupan pihalla kuulen kirkonkellojen soivan. Yritän laskea, mutta ne soivat niin monta kertaa että menen sekaisin. Perjantai-ilta, ei ne ainakaan mitkään ehtookellot ole.

Mitenkähän joku pystyy peittämään surun kasvoiltaan.
Mietin, miten toisen kasvoista en osannut aavistaakaan hänen läheisensä menetystä.
Toiset pystyvät peittämään senkin paremmin kuin toiset. Itse kuulun siihen porukkaan, joka kulkee kasvot kirjavana itkusta monta viikkoa.

Onneksi meistä kukaan ei tiedä koska se lähtö tulee.
Ajatukseni viipyvät vielä kuolemassa. Ajattelen omaa pientä, pappaani, tätiä ja setää, mieheni mummua..mietin miten hyvä on ettemme tiedä omaa kuolin hetkeä. Ei sen asian kanssa varmaan voisi elää, jos tietäisi.

Mikähän tuo kitinä taas on?
Autot on ihan..sieltä ja syvältä. Kauhean käteviä olemassa, mutta vitsit että viimeinen asia mihin viitsisi rahojaan tuhlata. Joku kitinä kuului taas kun lähdin liikkeelle. Mitä seuraavaksi?

Hei tänään on ne kutsut illalla. Huippua.
Pitkästä aikaa vaatekutsuille. Viime viikkoina on kutsuja sadellut. Toiset unohdin, toisiin en päässyt. Näille Noshin kutsuille menen.

Ottaisinko S:n mukaan.
Veljen vaimo pitää kutsut. Heidän tyttönsä on tyttöni kanssa saman ikäinen. Vaikka toinen onkin syntynyt tammikuussa ja toinen joulukuussa. Lähes vuoden ikäero. Hassua. Mutta tytöt ovat hyviä ystäviä. Mietin myös omia serkkujani, niitä kenen kanssa tuli paljon lapsena oltua.
Nykyään yhteydenpito on ihan nollassa.

Ajattelen ja ajattelen.
Ajatteletko koskaan että ihminen ajattelee koko ajan jotain.
Hereillä ollessa aivot työskentelevät jatkuvalla syötöllä.
Vaikka ajattelet, älä ajattele, niin silti ajattelet juuri sitä ettet ajattele.
Että sellaista.

(Ajatukset ovat viime perjantain kauppareissulta. Kuva jääkaapista maanantailta.)