torstai 24. marraskuuta 2016

Kauppareissun ajatuksia




Mitähän laittaisin tällä kertaa kakun väliin.
Sankari toivoi kermavaahtoa, valkosuklaata ja mustikoita. Päälle taidan keittää kinuskin Hopeatoffeista.

Lähtisinkö paksulla vai ohuella pipolla.
Talvi on ihan loistava keksintö ympärivuotisesta tukkakriisistä kärsivälle ihmiselle. Ihan sama onko hiukset harjaa nähneetkään niin pipo pelastaa!

Ai että rakastan tätä paikkaa edelleen niiiin paljon.
Päästän kissat hetkeksi räntäsadetta pakoon tallin lämpöön kun norkoilevat siinä jaloissa mun kävellessä autolle. Katselen meidän lääniä ja koen olevani niin etuoikeutettu.

Hui kun on liukas keli.
Luistelen tennareilla tallista autolle kieli keskellä suuta. Pitkään jatkunut pikkupakkanen on vaihtunut loskakeliin ja piha on kuin luistinrata.

No täällä nyt vois ajella helposti satasta.
Iso tie sen sijaan on ihan sula, ja huomaankin pian olevani edellä menevän puskurissa kiinni. Havahdun talvirajoituksiin ja höllään kaasujalkaa. Ajan muuten usein niin ajatuksissani, että saatan huomaamattani sulalla tiellä ajella talvellakin 110. Mielenvikast jos poliisi sattuisi tulemaan.

Voi että tekis mieli laittaa jo jouluvalot.
Kysyn vaan, kuka estää? Ihan hyvin voisi jo laittaa, mutta silti joku pistää vastaan pääkopassa. Jos vielä viikon malttaisin odottaa. Silti taidan huomenna jo laittaa.

Hyi että miksi jotkut ihmiset ovat niin epäsiistejä? Nuo mummelit haisee ihan hirveelle, valkosipulille ja jollekin niin kissanpissalle. Kävis pesulla.
Mulla on maailman tarkin hajuaisti. Haistan kilometrin päähän kaikki pahat (ja hyvät) hajut. Raskaana ollessani joskus tuntui, etten voi mennä ihmisten ilmoille. Kirppisreissut kaatui aina siihen, kun edelle paineleva paappa haisi niin paapalle. Yäk. Ei-raskaana ollessa kestän jotenkin ne kaikki hajut.

Ai niin, oon unohtanu guugletella niitä joulukalenteri-juttuja. Mitähän niihin keksis?
Elämäni ensimmäisen kerran aion toteuttaa DIY-joulukalenterin.
Muksut ei oikein hiffanneet sitä, koska alkoi välitön nurina suklaakalenterien perään. Koitin selittää, että tää on sata kertaa siistimpi. Katsotaas joulun jälkeen että millä ensi joulu sitten mennään!

Montakohan tarraa tarvin vielä mun passiin.
Lähikaupassa on kampanja, johon kerätään merkkejä ja niistä saa sitten tiettyjä alennuksia.
Vinkkasin miehelleni, että täysi passi löytyy mun kännykän korttikotelosta. Aha, tuli vastaukseksi. Vielä se ei ainakaan ole siitä hävinnyt.

Ihan hirveitä nuo joulukoristeet, ostaakohan noita oikeasti joku?
Vuodesta toiseen kauppojen hyllyille isketään ne samat tonttujoulupukki-härpäkkeet. Eli niillä täytyy olla siis menekkiä, koska niitä on siellä aina vain?

Oho! Oisin ajatellut että ois menny enempiki rahaa.
Tiedättekö sen tunteen kun kassa ilmoittaakin summaksi jotain ihan muuta mitä olit ajatellut? Yleensä siis niin, että silloin kun et ajattele että rahaa menisi niin paljon niin sitä menee järkysti, ja toisinpäin. Ihan hullua.


Mitähän tuo täti oikein ajattelee ku noin pitkään tuijottaa.
Joskus olisi kiva nähdä mitä ihmisten päässä liikkuu. Varsinkin, jos joku oikein tuijottamalla tuijottaa.
Onkohan mulla jotain naamassa. Katsookohan se tätä mun asukokonaisuutta. Vilkkuuko vessapaperia housunliitingistä.

Kenellekkähän nuo kellot soi.
Kaupan pihalla kuulen kirkonkellojen soivan. Yritän laskea, mutta ne soivat niin monta kertaa että menen sekaisin. Perjantai-ilta, ei ne ainakaan mitkään ehtookellot ole.

Mitenkähän joku pystyy peittämään surun kasvoiltaan.
Mietin, miten toisen kasvoista en osannut aavistaakaan hänen läheisensä menetystä.
Toiset pystyvät peittämään senkin paremmin kuin toiset. Itse kuulun siihen porukkaan, joka kulkee kasvot kirjavana itkusta monta viikkoa.

Onneksi meistä kukaan ei tiedä koska se lähtö tulee.
Ajatukseni viipyvät vielä kuolemassa. Ajattelen omaa pientä, pappaani, tätiä ja setää, mieheni mummua..mietin miten hyvä on ettemme tiedä omaa kuolin hetkeä. Ei sen asian kanssa varmaan voisi elää, jos tietäisi.

Mikähän tuo kitinä taas on?
Autot on ihan..sieltä ja syvältä. Kauhean käteviä olemassa, mutta vitsit että viimeinen asia mihin viitsisi rahojaan tuhlata. Joku kitinä kuului taas kun lähdin liikkeelle. Mitä seuraavaksi?

Hei tänään on ne kutsut illalla. Huippua.
Pitkästä aikaa vaatekutsuille. Viime viikkoina on kutsuja sadellut. Toiset unohdin, toisiin en päässyt. Näille Noshin kutsuille menen.

Ottaisinko S:n mukaan.
Veljen vaimo pitää kutsut. Heidän tyttönsä on tyttöni kanssa saman ikäinen. Vaikka toinen onkin syntynyt tammikuussa ja toinen joulukuussa. Lähes vuoden ikäero. Hassua. Mutta tytöt ovat hyviä ystäviä. Mietin myös omia serkkujani, niitä kenen kanssa tuli paljon lapsena oltua.
Nykyään yhteydenpito on ihan nollassa.

Ajattelen ja ajattelen.
Ajatteletko koskaan että ihminen ajattelee koko ajan jotain.
Hereillä ollessa aivot työskentelevät jatkuvalla syötöllä.
Vaikka ajattelet, älä ajattele, niin silti ajattelet juuri sitä ettet ajattele.
Että sellaista.

(Ajatukset ovat viime perjantain kauppareissulta. Kuva jääkaapista maanantailta.)

31 kommenttia:

  1. Mainio postaus, jotenkin tuntuu niin kuin ite olisin ajatellut nuo ajatukset.. Varsinkin tuo että miks tuo tuijottaa, onks mun naamassa jotain kummaa yms ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kaikenlaista sitä tulee ajateltua matkan varrella :)
      Joskus jopa jotain ihan päättömiä, niitä ei toki kavereille kerrota blogissa :D

      Poista
  2. Se on jännä tuo ihmisen mieli, kun oikein alkaa ajattelemaan. Kaikenlaisia mietteitä vilisee päässä jatkuvasti. Osa hyödyttömiä, osa ärsyttäviä, osa pöhköjä, osa tärkeitä ja hyödyllisiä. Jotkut jopa kauniita osaisi antaa niille tärkeimmille ja kauneimmille ajatuksille suurimman painoarvon ja antaa turhien ajatusten mennä menojaan. Kuinkahan monta samaa ajatusta sitä ajatteleekaan päivittäin? Hassua. Tämä oli oivaltava postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!
      Joskus voisi oikein ottaa asiaksi ajatella vain hyviä asioita :) ja tietoisesti välttää niitä inhottavia ja pahoja ajatuksia.
      Vaikka kaikella se taitaa olla aikansa tuolla pääkopassakin. Välillä on hyvä pohtia syntyjä syviä, välillä kepeitä :)

      Poista
  3. Hauska postaus. Mistä idea tähän? :O nojaa,sulla on ideoita vaikk mihin. :)

    VastaaPoista
  4. Tätä postausta lukiessani tuli kyllä mieleen, että tämän on kirjoittanut teinityttö. Jotenkin en osaa kuvitella näitä aikuisen naisen kirjoittamaksi. Esim. kohta epäsiistit ihmiset, kuulostaa ja näyttääkin siltä ettet itsekään aina niin siisti ole. Pakko kommentoida, kun vaikutat välillä niin tosi, tosi lapselliselta ja kuitenkin kirjoitat olevasi useamman lapsen äiti.
    Koitahan oppia ja kasvaa äiti-ihminen! T. Arja B

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauhea :)
      Tämmöinen teinityttö mä sit kai oon, ihan itse kuitenkin tosiaan omasta päästä nämä ajatukset vedin. Toisinaan mietin myös sanaa lapsellinen, on ihan tervettä olla lapsellinen..aikuisenakin..pysyy elämässä hauskuus ;) ja olet oikeassa, tallissa pyöriessäni on siisteys meikäläisestäkin kaukana! Mutta ihmisten ilmoille en kissanpissan hajuisena mene. Mutta niin, ajatukset on ajatuksia! Ja mielipiteet mielipiteitä.

      Poista
  5. Voi Arja B!!! Oot kyllä aika tosikko. Kannattaa ottaa elämä rennommin.
    Salla, ihan loistavaa juttua kirjoittelet. Aivan huippu lukea juttuja aidosta elävästä elämästä. Jatka samaan malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää oon tässä koittanu pähkäillä että Arja B ois voinu vähän valaista että minkälainen pitää olla viiden lapsen äidin!! :D
      Tämmönenhän minä oon..enkä tieten muuksi muutu, kiitos kommentistasi <3

      Poista
  6. Enpä ole ennen täällä kommentoinut, mutta nyt on ihan pakko kirjoittaa, että jatka
    vaan samaan malliin!! Sun juttuja on niin mukava lukea, päivän piristyksiä!! Oikein ootan aina seuraavaa postausta. Kyllä tässä maailmassa tosikkoja on ihan tarpeeksi. Ja oon ihan samaa mieltä, että on ihan tervettä olla lapsellinen, aikuisenakin.

    T. Toinen lapsellinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)
      Niin tosiaan, miksi kaikki pitää ottaa niin kauhean vakavasti ja aikuismaisesti? Tietysti on asioita joissa pitää olla aikuinen, mutta kyllä tähän maailmaan mahtuu niin paljon huumoria ja lapsellisuutta että niistä kannattaa ottaa välillä ilo irti :)

      Poista
  7. Mä oon kuule kans miettiny ihan pari päivää, että mitähän tuo Arja B oikein tuolla kommentillaan halusi sulle viestittää. Itse tykkäisin kans laittaa blogin pystyyn, mutta sitten tuollaisia kommentteja lukiessa tulee mieleen, että haluaisinko avata elämääni edes pintaraapaisun verran tuntemattomille, ja sitten saada tuollaista kommenttia. Ehkä itse en osaisi tarpeeksi jättää omaan arvoonsa, onneksi on teitä jotka bloggaatte ja voi näin kommenttilootan kautta jättää terveisiä teille :)
    Mukavaa ekaa adventtia, jatkathan omaan tyyliisi bloggaamista Arja B:stä huolimatta :)
    T. Sanniska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nämä on näitä somemaailman myrkyttäjiä..jotka saa varmaan ilon siitä kun saa kirjoitella näitä negatiivis-sävyisiä kommentteja tuntemattomille ihmisille!
      Pitäähän heillekin kanavansa olla että pääsevät purkamaan sitä pahaa oloaan :/
      Kai sitä tässä monen vuoden aikana on oppinut suodattamaan näitä kohteliaisuuksia :)
      Mukavaa adventin aikaa sinullekin!

      Poista
  8. Sai tuosta Arja B:n kommentista ainaki hyvät naurut!:D Kiitos niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä sain itsekin hörähtelyt ja mieheni kanssa naureskeltiin vielä yhdessäkin..
      Ei pidä ottaa niin vakavasti :D

      Poista
    2. Varsinkin tuolle, että hän on saanut käsityksen että itsekin olen epäsiiti :D repesin..

      Poista
    3. Joo sille minäki repesin.:D

      Poista
  9. Ehkä Arja B:tä harmitti se mikä muakin, että ajatuksissasi arvostelit kanssaihmisten hajuja. Minustakin tuntui pahalta sellainen, vaikka vaan ajatuskin. Kun kaikki ei voi/jaksa/yletä/raski peseytyä. Suomessa on paljon sellasia ihan oikeita hyviä ihmisiä, jotka ei syystä tai toisesta noudata samaa peseytymisnormistoa mihin tavan hyväosainen on tottunut. Se ei ole tahallista laiminlyöntiä eikä toisten kiusaamista. Ei vain ole rahaa uusiin vaatteisiin, ei ole pesukonetta, kotihoito pesee kerran viikossa tai jotain. Ei sais ajatella pahalla, jos itellä on asiat hyvin.(:
    Mainio postaus tämä kyllä oli! Sulla on hyvänmielen blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis hyvä pointti kyllä mitä tässä kirjoitit, varmasti onkin juuri noin.
      Mutta väittäisin että nämä tätit oli sen näköisiä ja tuoksuisia että elämä pyörii vahvasti pullon ympärillä eikä millään muulla ole väliä.
      Ajatuksissahan sitä saa miettiä ja ällötellä kuinka paljon haluaa..se nyt vaan oli semmoinen ajatus :) Ei oteta liian vakavasti ;)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
    2. Joo ei todellakaan oteta liian vakavasti!(: Ajatuksia tulee ja menee ja se on rohkeutta että avaa omaa tajunnanvirtaa toisille! Meikän päässä liikkuu semmosia samnakoita ja aivopieruja että jos joku tietäis niin..onneks ei tiijä. Teot ja kunnon mielipiteet on niitä mitkä merkkaa.

      Mukavaa joulunodotusta teijän perheelle ja sulle! Ja kiitos vielä blogista.
      (P.s.Ja elä missään nimessä luule että olisin A.B:n kanssa muutoin samoilla linjoilla.)

      Poista
    3. Uskon että kaikkien meidän päässä liikkuu semmoisia ajatuksia (just niitä aivopieruja) että hyvinkään ihminen ei niiltä esty :)
      Tämä blogihomma on vähän semmoista..vastuuhan se on kirjoittajalla mitä täällä julkaisee..välillä vähän höpöäkin juttua mutta ihmisiähän tässä vaan ollaan.
      Ehkä tuo Arjan kommenttikin avautuisi ihan erillä lailla jos kasvokkain asiasta ajatuksia vaihdettaisiin :) tai sitten ei :D

      Mutta hyvää joulunodotusta sinulle myös <3

      Poista
  10. Itsekin 5 lapsen äitinä törmään siihen et SÄ ET NÄYTÄ/VAIKUTA YHTÄÄN 5 LAPSEN ÄIDILTÄ..niin olen jälkeen päin miettinyt miltä 5 (tai useamman) lapsen äidin PITÄISI sitten näyttää/vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Tätä voisinkin joskus pohtia enemmän ja tehdä siitä vaikka ihan oman postauksen :)

      Poista
  11. Jatka samaan malliin vaan :D

    VastaaPoista
  12. Ihanaihana postaus! Ja sulla niin ihana blogi muutenkin. Niin ihanan arkinen ja samaistuttava. Ihailen sun taitoa ottaa huumorilla asioita ja vielä kirjottaa niin, että se välittyy lukijoille. Monet naurut ja päivän piristykset oon täältä saanut!
    T. Piiitkään blogiasi seuraillut

    VastaaPoista
  13. Arja-tätihän oli laittanut ihan kivan B-luokan kommentin. ;)
    Tuo ajatushommeli on kyll jännä, monesti aattelee että kaikkea sitä pitääki aatella! :D
    Minä oon kans joskus miettinyt että minkä näkönen sitä pitäs olla että näyttäs 10 lapsen äidiltä!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, en ihan kuitenkaan varmaan tajunnut mitä hän ajoi takaa.

      Kyllä sitä monen näköisiä ajatuksia päässä pyörii, ihania, kamalia..
      Milloin mitäkin :)

      Poista
  14. Arja-täti taitaa asua samassa pitäjässä kanssasi. Pidäppä silmällä, kun on kerta noin perillä kaikesta. Aika naurettavaa ja itse näköjään täydellinen hiuksine päivineen.

    VastaaPoista