perjantai 4. marraskuuta 2016

Uusi rakas


Ai että ihminen saattaa olla tavarasta onnellinen.

Vaikka noin yleensä ottaen minua enemmän ahdistaa kauhea tavaran paljous kuin kiehtoo, niin joskus kun saa kauan kuolaamansa tavaran vihdoin omakseen niin kyllä siinä leijuu vallan pari senttiä lattian yläpuolella. Eikö?

Tämä uusin tavara on sen kauneuden lisäksi vieläpä erittäin yleishyödyllinen.
Radion kuuntelu on tänä päivänä aika monilla varsin aliarvostettua toimintaa, kun kaikki sisältö mitä media suoltaa on tarjolla kuvan kera.
Itse saan niin nostalgisia fiiliksiä juuri radion kautta. Ja hei, sieltä tulee valtavan paljon mielenkiintoista ohjelmaa! Ja aika paljon myös politiikkaa rasittavaa papatusta. Mutta onneksi siinä on kuitenkin se nappi, josta vääntämällä oikeaan suuntaan, kone vaimenee.

En ole koskaan hiffannut sitä, kun joillakin ihmisillä televisio tai radio on aamusta iltaan päällä vain sen taustamelun takia. Siis ehkä joskus sitten kun kaksistaan istutaan ukkoni kanssa pullakahvilla hiljaisessa talossa vain seinäkellon raksutusta kuunnellen, ymmärrän taustamelun tarkoituksen, mutta tähän elämääni mennessä en ole sitä koskaan vielä kaivannut!!
Kysyn vaan, kuka sitä tarvitsee?

Siinä mielessä että radio toimittaa lähinnä sen metelin taustameteli virkaa tämä ostos ei todellakaan ollut järkevä juttu, koska sen tehokas kuuntelumahdollisuus on päivässä ehkä vartti.
Katsos kun meidän perheessä on aika lailla älytön taustameteli 24/7. Se todellakin peittää alleen niin Lindgrenin kuin Sihvosenkin.

Tässä parin päivän aikana olen joutunut skippaamaan sekä Hedbergin että Rukajärvenkin, kun en vain ole kuullut. Yhtään. Mitään.
(Toisaalta haastatteluista ja päivän polttavista aiheista poimitaan kyllä tehokkaasti kaikki a) sodat ja murhat b) rumat sanat c) + kaikki muut lapsille kuulumaton sisältö. Miten te kestätte kun nurkassa on vielä kuvaruutu, joka suoltaa kaiken tämän ihan niinku elävänä kuvana jatkuvalla syötöllä? Tämä on muuten yksi suurin syy, miksei meidän taloudesta kyseistä ruutua löydy.)

Mutta silloin kun ääneen pääsee Hintikka, Lehtinen ja Soini niin ajan kaikki alle sataviiskytsenttiset (melkein siis itsenikin) pois radion äärestä, keitän kupin kahvia ja samaistun. Ja nautin.

Juuri näitä hetkiä varten, vaikka niitä lyhyitäkin, hankin tämän radion.
Joulun toivekonsertteja odotellessa, mullon pelit ja vehkeet valmiina!

Kuunnellaanko teillä radiota? Mitä sieltä kuunnellaan?

(Kysymyksiä on tullut edellisiin postauksiin ihan kivasti. Vielä ehtii heittää kysymystä, jos on jotain mielen päällä. Kokoan niistä vastauksia seuraavaan postaukseen.)

20 kommenttia:

  1. Ei muuten kuunnella, paitsi tuo toinen puolisko joskus halkoja tms tehdessään. :) mä haaveilen pienestä cd- soittimesta.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkaan ei oo aikaisemmin tullut kuunneltua oikeastaan ku autossa, meidän cd-soittimen radio ei jotenkin pelitä, tai siinä on huono kuuluvuus.
      Nyt kelpaa kuunnella, pikkupätkän kun ehtii aina jotain ohjelmaa kuunnella päivän aikana :)

      Poista
  2. Haluaisitko perustaa oman yrityksen, jos niin minkä?
    Pienellä paikkakunnalla asumisen plussat ja miinukset ja haluaisitko asua suuremmassa kaupungissa? (pahoittelut jos asuttekin jossain suuressa kaupungissa, teksteistä ymmärtänyt että ette mutta jos näin onkin niin anteeksi :))
    Haaveiletko pienistä vai suurista asioista, yleisellä tasolla elämässä?

    Kiitos leppoisasta blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me asutaan pikkukaupungissa :)
      Kiitos kysymyksistä!

      Poista
  3. Tämä sun blogi on kyllä niin elämänmakuinen että mukava aina lukea uusimpia juttuja. 😊 kyllähän sitä saa iloita uudesta tavarastakin toki. Kaikkein parastahan se on jos pitkään on jostain haaveillut ja vihdoin sen omaksi saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentista, piristi mieltä :)

      Kyllä se vain niin on, että kivat asiat (olkoon se vaikka tavarakin) tuovat hyvää fiilistä!

      Poista
  4. Täällä on yleensä aina joko tv tai radio päällä, mutta tosihan on se, ettei ne edes kuulu, heh. Se tapa on tullut omasta lapsuuden kodista, sillä siellä oli aina jompikumpi päällä, yleensä molemmat ja on vielä nykyisinkin. :D
    Mulla ei nyt tule kysymyksiä mieleen. :/ Kivaa viikonloppua teille.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että se on aika monilla tapana, että joko radio tai telkkari on koko ajan päällä :) eikä siinä mitään, jos se ei haittaa! Mua rassaa monesti perus metelikin niin paljon että ei puhettakaan että vielä olisi radio koko ajan päällä :D tai cd-soitin..hyvin usein luovutan ja käyn laittamassa kiinni :)

      Ihanaa viikonloppua teillekin <3

      Poista
  5. Meillä ei telkkari ole päällä kuin pikkukakkosen ajan päivällä (jos aina silloinkaan) kun lapset on hereillä. Onhan siitä jotain tutkimusta, et telkkarin ääni taustalla (miksei radionkin yhtä lailla) voi heikentää puhumaan oppivan lapsen sanavarastoa. Syy radion ja telkun hiljaiseloon ei kuitenkaan ole meillä näin ylevä vaan yksinkertaisesti se, etten kestä sitä rasittavaa taustamelua :D Ja toki telkusta ja radiosta tulee paljon myös sellaista ohjelmaa, mitä en halua lasten kuulevan ja näkevän. Kaikkein kamalimpia itselle on mainokset. Heti nousee verenpaine mainosten aikana. Autossakin kuuntelen mieluummin puhetta kuin musiikkia paitsi jos nyt tulee oikeesti mun mielestä hyvää musaa niin sitä mielelläni kuuntelen. Mut mainosten ajaksi on pakko laittaa toosa pienemmälle. En tiedä johtuuko tämä melulle herkistyminen iästä vai siitä, et lapset meilläkin aiheuttaa ihan kivasti melua, mutta lisää taustahälyä en kyllä kaipaa. Se suorastaan stressaa mua. Mutta hyvät radio- ja tv-ohjelmat rauhassa katsottuna on ehdottomasti paikallaan! Ja tosiaan, voi sitä joskus olla innoissaan, kun saa pitkään haaveilemansa esineen itselleen nautittavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä samaistua niin sun kommenttiin :) kuulostaa tutulta! Ja joo ei meilläkään suljeta sen takia taustameluja että lapsi ei opi puhumaan vaan just sen takia ku se on niin hermoja raastavaa kaiken muun metelin lisäksi :D
      Vieläkö sais muksuiltakin sen volume napin kiinni niin ai että :D ;D

      Poista
  6. Laitan aina siivotessa ja kokatessa musiikit soimaan, jaksaa paljon paremmin touhuta. Autoa en varmaan edes osaisi ajaa ilman radiosta tulevaa musiikkia, ajaisin metsään :D Telkkari on meillä aina iltaisin päällä, nytkin katson sitä sivusilmällä, aivan turhaa naisten hömppää, mutta niin kodikasta. Telkkarista ei mitään lapsille sopimatonta tule lasten hereilläoloaikaan, tuohan on ihan lakisääteinen juttu. Kanava vaihtuu hyvin äkkiä,jos alkaa epäilyttävää kielenkäyttöä kuulua jostain, radiosta tai tv.stä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on varmasti ihan tosi, että ilta-aikaanhan ne lapsille sopimattomat ohjelmat taitaa pääasiassa tulla, niin telkkarista kuin radiostakin!
      Mä en imuroidessa laita ikinä radiota tai cd:tä päälle, mutta sen jälkeen loppusiivouksen ajan on kiva kuunnella jotain samalla kun moppaa :)

      Poista
  7. Meillä ei oo radio tai telkkari ikinä taustameluna päällä, riittävästi tota älämölöä tosiaan muutenkin...neiti välillä laittaa kyllä radion päälle jotta voi tanssia kun on musiikkia. autossa radio on kyllä ihan pakollinen niin saa laulaa täysiä itekseen tai nauraa juontajien jutuille. Jos satun olemaan joskus yksin kotona niin kyllä nautin mieluummin hiljaisuudesta enkä avaa mitään mölytoosia häiritsemään :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä tosi, jos joskus on hiljaista niin siitä oikeasti nauttii :) ehkä jos pitempään ois niin tekis mieli laittaa sit jotain kuulumaan tai näkymään!

      Poista
  8. Hintikka -fani ilmoittautuu! :) Onneks nuo kuulee netistä tallenteina, ei nimittäin lasten kans tosiaan kuule yhtään eikä mitään. Iltaisin lasten nukkuessa sitten, tiskivuorta selättäessä napit korville ja ai että!
    (saatan myöskin tuntea hieman kateutta valkoista radiotas kohtaan 🙊 )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei nuo tallenteet on muuten huippuja!
      Ps. Radioita löytyy Halpa-Hallista 😊

      Poista
  9. Tosi vähän tulee nykyään kuunneltua radiota juurikin tän melusaasteen takia. Volyymin sais vääntää melekosille desibeleille jotta jotain kuulisi. Sitä ääntä mahtuu niin monenlaista taloon, yks pimputtaa pianoa, toinen hoilottaa (yleensä jotain muuta kuin pianisti soittaa), jonku puhelin linkuttaa jotain ja joku muuten vaan riehuu tai itkee tai elämöi. ;)Ah, tätä hiljaisuutta kun pienet elämöitsijät ovat untenmailla! :) Kovan kokoinen pikkuradio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen kuunneltiin illalla vielä kun lapset olivat jo nukkumassa niin klassisen- ja kirkkomusiikin konserttia..
      Muuten tulee yleensä kyllä nautittua vain siitä hiljaisuudesta jos radiosta ei mitään kivaa tule :)

      Poista
  10. Meillä tv on liukuovi kaapin takana ja joo sitä lähinnä katsotaan kun lapset on mennyt jo nukkuu. Joskus pikku2:n lapset kattoo jos sattuu olee sopiva hetki. Mutta sunnuntaisin kyllä katotaa telkkaa ja rötvätään, mutta yleensä sillonki katotaa urheilua paljon :D

    Musiikkiakin kuunnella oikeastaa vkl:n ja sitä kuunnella isolla - joskus koko talo soi ja varmaan naapuriin asti. :D Meillä ei ole mitään soitinta vaa iso kaijutin ja spotify. Meillä musiikkia kuunnella Bose SoundTouch musiikkijärjestelmällä ja kyllä kuuluu vaikka lapset meluaisia :D On kyllä hyvä äänenlaatu.

    Joo en tykkää kuitenkaa luukuttaa täysiä - mulla on aika tarkka se miten isolla taustahäly voi olla. Mies tykkää kuunnella niin isolla että tuntuu että mun pitää aina huutaa, vaikka hän sanoo ettei tarvi - MUTTA KUN EN KUULE OMIA AJATUKSIA niin miten voin puhua. Autossa varsinkin saa olla taustamusiikkia mutta aika hiljaisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täälläkin välillä pauhaa kaikki toosat täysillä, itse tykkäisin kuunnella ihan perinteisiä cd:itä, lapset kuuntelee äänikirjoja nappulat kaakossa ja sitten vielä saattaa jäkispeli huutaa täysillä yhdessä nurkassa :D
      Silloin kyllä yleensä kuljen sulkemassa kaikki masiinat (paitsi matsin tietty) tai passitan tenavat vinttiin kuuntelemaan kun soitin löytyy sieltäkin :)

      Oon sen verran kai jonkin sortin erityisherkkä että mua alkaa ottaan päähän jossain vaiheessa pienikin melu..joskus tuntuu että tekis mieli vain lyödä jotkut peltorit päähän kun ei kestä kuunnella MITÄÄN! eikä ketään..:/

      Poista