tiistai 5. marraskuuta 2019

Daim-muffinssit




Tää syksy on ollut yhtä myymistä.

Meillä on neljä alakoululaista.
Kaikkien luokka kerää rahaa leirikouluun.
Yksi luokka myi pipoja, toinen vessapaperia ja lakuja (aika huumori combo, tai en tiedä onko kukaan niin puujalka kuin minä) ja kolmas joulukortteja.
Lisäksi oli yhdet myyjäiset ja toiset ja kolmannetkin tulossa!

Oon tosi huono näissä. Ihan tuskastuttavan huono.
On myös tosi haastavaa kun pitää myydä koko ajan jotain. Sukulaiset on niin pakkomyyty ostamaan, että ne estää sekä puhelinsoitot sekä tekstiviestit ja "eivät ole kotona" kun käy ovella. Vitsi.
Lapset ovat suurin osa vähän kuin äitinsä, hirveen sosiaalisia ja puheliaita ja rohkeita ja todella elementissään kun on kyse ovelta ovelle myymisestä. Sarkasmi.

Sen lisäksi, että olen ihan paska kaikessa myymisessä, ei suutarin lapsilla ole kenkiä. Eli leipurin lapsilla pullaa. Eli kun on kyse kotona leipomisesta, mun jauhopeukalo katkeaa heti.
Kun leipoo työkseen, ei todellakaan leivo kotona.
Aina myyjäisten koittaessa kuitenkin kiillotan sädekehäni ja kilpeni ja urheasti otan lapsen kaveriksi ja alan leipomaan. Aa että mikä Vuoden äiti-teko. Argh.

Näiden muffinssien teko meni näin. Tää ei sit kuulu muuten varsinaiseen reseptiin.
-Leivo muffinssit ja paista ne.
-Jätä ne jäähtymään ja säntää jalka kaasulla viittä vaille myöhässä viemään tyttöä pianotunnille.
-Takaisin tullessa valmista kuorrute, avaa skype maapallon toiselle puolelle.
-Seuraa yhdellä silmällä keskustelua velipojan kanssa ja toisella silmällä jälkikasvun äpöstystä kuorrutuksen ja strösselien kanssa.
-Avusta sillä toisella silmällä ja kahdella kädellä. Puhu järkeviä skypelle.
-Lopeta skype, koska vaahtosammuttimien iltatouhut alkavat muistuttamaan sirkus Calibaa.
-Kun kullanmurut ovat hiljenneet, istu puhelimella ja käy saunassa ja valmistaudu yöpuulle.
-Muista 23.30, että hitsi, ne jääkaappiin heitetyt muffinssit pitää myös pakata.
-Vedä keittiöön pussit, alustat ja nauhat. Pakkaa ja laita takaisin kylmään.
-Palaa viiden minuutin päästä takaisin keittiöön ja askartele unohtuneet sisältää-laput.
-Älä hermostu.

No joo.
Oikeasti oli kiva leipoa, ja kiva auttaa lasta keräämään rahaa.
Joskus vain hyydyttää, kun sen tekee ainakin satayks kertaa syksyn aikana.
Toivottavasti lapset saavat mahtavan leirikoulun, niin tunteella on meinaan leivottu ja myyty ❤

Ps. Lahjoin just kaksi heppua myymään mummuille joulukortteja puolella tunnilla lisää peliaikaa.
Voiko yksi ihminen saada kaksi Vuoden äiti-palkintoa?

DAIM-MUFFINSSIT 

1 levy jotain suklaata (me käytettiin Dominoa. Daim on tosi hyvä!)
150g voita
1,5dl sokeria 
2 munaa
3,5dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2,5 rkl kaakaojauhetta
1,5dl maitoa 

Leikkaa puolet suklaalevystä rouheeksi, älä kuitenkaan syö loppulevyä, se pitää säästää myöhempää käyttöä varten. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan maidon kera. Lisää lopuksi rouhittu suklaa.

Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan (itse yleensä pursotan). Aseta päälle suklaapala ja peitä se taikinalla. Laita vuoat muffinssipellille jos sellaisen omistat, muffinssit pysyvät paremmin kasassa. Käytän Amerikanmuffinssi-vuokia.

Paista 225 asteessa 12-15min.
Taikinasta tulee 15-20kpl 

Kuorrutus:

300g tomusokeria
100g voita 
1dl kaakaojauhetta
Noin 0,5dl maitoa

Vaahdota.
Pursota ja koristele.
Hyvvää! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti