torstai 21. marraskuuta 2019

Kuivat kädet


Tiesittekö, että sen lisäksi että ihmiset haluavat malleiksi ja tekevät sitä työkseen, mallitoimistot etsivät talleihinsa myös käsimalleja.
Eli kauniita käsiä korujen, sormusten ja kosmetiikan esittelemiseen esimerkiksi mainoksiin.
Joku amerikkalaisnainen tienaa käsillään kuukaudessa yli 5tonnia!! Ja kuinkahan monesta miljoonasta ne on tyyliin vakuutettukin.
He tekee muuten myös niin, että kuvassa on vaikkapa mallimallin kasvot ja sit tän käsimallin kädet. Ihan kreisiä!

Näen tässä ammatissa valtavan potentiaalin. Tai siis näin.
Katsokaas, kun mun kädet näyttää siltä, että niillä on raivattu sata hehtaaria peltoa ja sen päälle pesty nyrkkipyykkiä viikko putkeen.
Eli sen lisäksi, että mua ei huolita tavalliseksi malliksi, en tee tiliä myöskään käsillä. Hiuksista puhumattakaan.
Olen kyllä tiedostanut tämän asian jo silloin kun en mennyt (vai päässyt) jonoon jossa sanottiin, sussa on mallin ainesta.
Mutta hei, menin 158 senttisten leipurikotiäitien jonoon ja silti on hyvin pärjätty.

Kesällä pärjään käsieni kanssa yleensä ihan hyvin. Mutta heti kun ilmat kylmenee, kädet alkavat murentua. Jos ei joka välissä äpöstä niihin jotain rasvaa, niin ne ropisee kohta pois.
Suurimmassa osassa rasvoja on se ärsyttävä puoli, että ne eivät imeydy heti.
Siis kysyn vain, kenellä on aikaa rasvata rasvalla, jonka täytyy antaa kuivua tunnin. Yöksi toki kannattaa laittaa.

Mun työ on puolet ajasta tiskialtaassa oloa.
Pesen niin monta kertaa päivän aikana kädet, että en jaksa enää ensimmäisen tunnin jälkeen laskea.
Ja kyllähän se näkyy.
Olen kokeillut aika monia eri rasvoja, mutta ei oikein semmoista superhuippua muka ole löytynyt.
Kerro mulle!
Kuvassa oleva rasva on ihan tehokasta, mutta imeytyy myöskin hitaasti.

Kuivat ja karheat kädet ovat äärimmäisen rasittavat ja rumat.
Ei tarvitse ostaa erikseen semmoista perunanpesemis-hanskaa, kun on jo omasta takaa sellainen koko ajan kädessä. Vielä kun tatuois siihen POTATO.
Sukkahousuja ei kannata edes haaveilla laittavansa jalkaan, kun aikasi äherrät niin lopputulos on kuitenkin vain haarakappale ja kasa säikeitä.

Jos ei markettien ja apteekkien hyllyltä ala pian löytyä jotain hyvää värkkiä niin marssin Hankkijalle ja ostan sitä..mitä se lehmäntissirasva olikaan..
Tummelia!
Nimi kuulostaa kyllä siltä että joulunakin on vielä kädet rasvassa jos tänään sivelee.

Johonkin tässä täytyy ryhtyä.
Mun kädet näyttää nyt jo kasikymppisen kurttukäsiltä, vaikka sinne on vasta reilu kolmasosa eletty.
Miltähän ne näyttää silloin jos oikeasti niin kauan henki pihisee?
Amputoitu jo aika päivää sitten.

R.I.P. Kädet.








24 kommenttia:

  1. Sheavoi, se on ihan älyttömän hyvää ainakin mun korppukäsille ja lapsen atoppinen iho on pysyny kunnossa

    VastaaPoista
  2. Life-kaupassa on huippua käsirasvaa. Ketjun oma tuote. Kannattaa kipasta kysymässä jos sattuu Life reitinvarrelle. Meillä auttanut mun ja tyttöjen todella kuiviin käsiin
    -Miikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan ihan heti reitin varrelle täällä korvessa osu mutta pidetään mielessä 😁

      Poista
  3. Ihan kuule marketista pumppupullo lemon juice& glecerine kevyt käsivoide. Imeytyy tosi, tosi nopsaa.. Joutuu ehkä laittamaan useammin ku on kevytvoidetta mut ihan parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mulla onkin joku muistikuvia tästä, oiskohan joskus ollut 👍

      Poista
  4. Ootko kokeillut O´Keeffe´s Working Hands käsivoidetta? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä saa halpa-hallista! Huippu hyvää, saman merkin huulirasva ja jalkavoide myös.👌

      Poista
  5. Jos teillä on lähellä Lidl, niin siellä on sellainen punakorkkinen käsivoide, purkin kyljessä lukee SOS.
    Itse työskentelen päiväkodissa ja siellä kanssa usein käsiä pesen. Rystyset halkeilee välillä verille asti. Iltaisin tällä Lidlin rasvalla rasvaamalla olen selvinnyt tämän syksyn näin pitkälle. (sormenpäissä halkeilua ei tunnu estävän mikään)
    Tuo rasva on paksua, mutta suht nopeasti imeytyvää. Illalla kun laittaa niin aamulla ei enää rasvaisen tuntuiset kädet :D ei vaan, ohuella kerroksella hyvä. Olen joskus rutikuivaan naamaanikin läästinyt ja hyvä tuli :D
    Toinen hyvä on dermosilin extra-voide, siinä vaan se imeytyminen on hitaampaa. Mutta hyvä rasva sekin muuten.

    T. Sanniska /äiti kolmelle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lidli on vain naapurikunnissa eli harvoin tulee käytyä. Mutta pidetään tämäkin mielessä jos tulee ihan sos-tilanne 😁

      Poista
  6. Koklaappa young livingin Laventeli - käsivoidetta. On hyvää.. Käsille. Mausta en tiiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko se ihan valmista värkkiä, ettei tarvi ite äpöstää 😊 ja tosiaan ihan ulkoisesti vain tarvin 😁

      Poista
    2. Ihan valmista käsirasvaa.😊

      Poista
  7. Apteekeista ja prismasta ainakin, ehkä myös S-marketista, löytyy L300 sarjan tuotteita. Niistä vaaleanpunainen rasva, tosi kuivalle iholle tarkoitettu on paras! Kevyt ja nopeasti imeytyvä, vois verrata käsidesin laittamiseen. Päivän aikana laitettavaksi paras rasva mitä oon löytynyt, yöksi kannattaa laittaa paksumpaa. Suurtalouskokkina työskennellessään äitini käytti tätä pitkin työpäivää ja kädet pysyi kunnossa, muuten halkeili pahasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitää kyllä tosissaan kattella siellä rasvahyllyillä, niin hyviä ehdotuksia 😊 kokeilemallahan se sopiva yleensä löytyy 👍

      Poista
  8. Itse ostin kokeeksi kuiviin ja halkeileviin käsiin AloeVera Crema de Manos käsirasvaa. On hyvä rasva. Tuo löytyi Kärkkäiseltä Lahdesta.

    VastaaPoista
  9. Hierojalta saatu vinkki: kylmäpuristettua kookosöljyä. Siis sitä tönkköä, mutta se sulaa nopeasti käsissä ja imeytyy äkkiä. Tuoksusta voi olla monta mieltä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi öljyiseltä ja äkkiä tuntuu et ei imeydy mut kokeilen 😁👍

      Poista
  10. Herbalifen vartalo- ja käsirasva, aivan veraton tämän syksyn löytö. Tosi nopsaa imeytyy.

    VastaaPoista
  11. Ehottomasti kunnon rasva apteekista ja vahva kortisonivoide ensin pari viikkoa että paranee ja sitten ylläpitona muutaman kerran viikossa. Siis, hakeudu lääkärille!

    VastaaPoista