keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Tunnelma, ei joulu.



Älkää kivittäkö!
Laitoin maanantaina ekat joulu, eikun tunnelmavalot.

Mutta miksi ei saisi jo sanoa jouluvalot? Koska niitähän ne on. Voihan niitä sanoa tunnelmavaloiksi tai kausivaloiksi, mutta minulle ne ovat jouluvalot.

Minä rakastan joulua! Luulin olevani ehkä jouluihmisistä jouluihmisin, kunnes liityin facebookin jouluryhmään. Jopa minä tyrmistyin ja pudistelin vähän päätäni.
Mutta toisaalta, kuka estää fiilistellä joulua aina. Ihan hyvin voi tehdä torttuja tai rosollia. Voihan niitä sanoa vaikka kausitortuiksi? Hih.
Mutta en silti vetäisi syyskuussa koevedosta jouluateriasta, tai ostaisi niitä joululahjoja kesäkuun alemyynneistä (vaikka ehkä pitäis, koska kun ostat kaikki lahjat kerralla, saattaa alkaa heikottaa).

Itse rajaan jouluhypetyksen marraskuun alusta joulukuun loppuun. Tarkemmin ajateltuna taisin olohuoneen valokranssit ottaa alas vasta helmikuussa, ups.
Mutta sitten kun aloitan, aloitan kans.
Valot, laulut, kynttilät, tortut, suklaat, piparit, glögit, lahjat. Aa että!
Paitsi tuo ruokapuoli on jäänyt vähän vaiheeseen, kun olen vähän, kröhöm, ollut lakossa. Ööh, sokeri, tiedättehän? Alkoi ahdistaa, vaikka just kehuin instassa antavani piutpaut kaikille lakoille. Se on tämä naisen mieli, vissiinki.

Lahjat olen ostanut lähes kaikki.
Rakastan lahjoja ja nimenomaan sitä lahjojen antamista.
Meillä on vain muutama kummilapsi, joten ollaan haluttu muistaa myös heitä ❤
Tämä lahja asia on aika mutkikas.
Kun haluaisi ostaa kaikille kauheasti kaikkea ihanaa, samalla kun ekologisuus ja rahapussi itkevät vuolaasti.
Lapset ovat saaneet aina vain noin neljä lahjaa per nuppi, ja sellaisia lahjoja mistä ovat puhuneet kauan ja ihan oikeasti niitä tahtovat todella paljon (kun tehän tiedätte kun lelulehti tulee, he haluavat vain ihan kaiken!). Mutta joulupukki noteeraa vain ne kaikkein eniten toivotut.
Täytyypä tänä vuonna oikeasti laittaa mustaa valkoiselle, paljonko rahaa menee pelkästään lahjoihin. En uskalla edes ajatella! Oletteko koskaan laskeneet?

Mutta oli sulla sitten joulu jo nyt, tai vasta vain kausi tai tunnelma, niin nauti siitä, koska kohta huomataan että ollaan Tapsan päivässä ja saa ruveta odottamaan uudelleen joulua.
Eikö oo ihanaa!


6 kommenttia:

  1. Ai,että on mukava lukea näitä sun juttuja.

    VastaaPoista
  2. Vielä en oo (joulu)valoja laittanut, mut tänään tuli nautittua ekat glögit ja piparit!�� Kynttilöitä tulee jo poltettua! Meillä vähän sama tuo 4 lahjan juttu, mut jotenki se meinaa vähän lipsua! Kyllähän se semmonen materiaaliähky meinaa tulla kun neljälle lapselle ostaa lahjat! Tunnelmallista Joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kyllä täytyy nyt viikonloppuna unohtaa yhden tortun tai piparin verran sokerilakko, alko niin tekeen mieli 😁

      Poista