10. joulukuuta

Ekat piparit on meilläkin jo leivottu.
Lapset. Valmistaikinasta. Hyi hyi.

Mutta kun olen niin itsekäs ja mukavuuden haluinen, niin ostin kilon köntin taikinaa, paloittelin sen tasan viiteen osaan, löin piparimuotit ja kaulimet kehään ja pistin muksut hommiin.
Lopputulos oli oikein mainio, kasa epämääräisen muotoisia ja paksuisia pipareita, jauhoinen kämppä, pari kipeää vatsaa ja melkein taikinaan tukehtunut Pikkuneiti.
No tosissaan nuo piparit olivat vain mainioita, loppupään jutut ei niinkään.
Olin jo ihan sydärin saada kun pienimmäinen kakoi lumipallon kokoinen taikinaköntti kitalaessa kiinni, että nysse kuolee että hyvää joulua vaan täsä ny kaikille! Mutta onneksi selvisimme säikäyksellä ja lasillisella vettä.
Ihan tosi vaarallista hommaa kaikki tuommoinen leipominen alaikäisten kanssa. Hui.

Ja siitä itsekkyydestä.
Ensi viikolla ajattelin tehdä itse satsin taikinaa ja leipoa ihan itse.
Kasan täydellisen tasaisia ja kauniita sydämiä ja tähtiä, ilman jauhokuorrutettuja pöytiä, ilman kipeitä vatsoja (vaikka suattaapi tuo ommaaki pötsiä kipristellä), ilman että tarvii elvyttää ketään.
Oikein taikinaterapiaa.

Ps. Taas mun kamera ei ollut ajallaan iskussa. Kuvat on otettu leipomishetken jälkeen jauhoisesta pöydästä (eihän näytä edes pahalta), valmiista pipareista (eihän näytä edes pahalta) ja puhtaista piparimuoteista. Niin nättiä ja hallittua. Mukamas.

9. joulukuuta

Hommat etenee Joki-Korpelassa.

Mun on niin miljoona kertaa jo pitänyt päivittää kuulumisia, vaan aina kun oon saanut raahattua itseni ja jälkikasvuni paikan päälle, on kamera ollut kotona ja tilanteessa yleensä jotain äksöniä vielä mukana!
No vihoviimein kun muistin sen kameran nakata auton etupenkille, oli ensin Pikkuneidin lääkärireissu edessä, joten voitte uskoa että kun odottelun ja kaiken tutkimisen jälkeen päästiin teekoosta pois, niin oli jo aika väsynyt pikkuihminen kainalossa.
Aika nopeaan nämäkin kuvat räpsin, lähdettiin sitten viemään pienimmäistä päiväunille.

Ensimmäisessä kuvassa on pesuhuonetta.
En vielä sen laajemmin jaksanut kellaria kuvata, koska alastulo-aula esimerkiksi oli vielä siinä vaiheessa purkamatta kokonaan. Mutta tämä on kuvattu kodarista päin ja tuonne oikealle, nurkan taakse, jää sauna. Jossa ei siis myöskään ole vielä mitään!
Tänä päivänä kellaritilat näyttävät taas vähän erilaiselta. Kaikki on purettu ja siellä on siivottu sotkut pois. On ihan ajan kysymys, koska kellariin aletaan laittamaan uutta pintaa.

Kuusi seuraavaa kuvaa ovatkin sitten yläkerrasta.
Siellä on tapahtunut myös niin isoja muutoksia, että eihän sitä edes samaksi tilaksi enää tunne!
Pientä kömmänää on suurennettu, seiniä on purettu oikein urakalla, koska kaikki väliseinät tulevat uusiksi. Nyt siellä on kaksi isompaa ja yksi pienempi huone, kahden vanhan (+yhden varastotilan) sijaan.
Kovasti on mietinnässä väliovien kohtalo ja muurinpätkän kohtalo.
Todennäköisesti ovet vaihdetaan, koska ne oli kaikki jotain epämääräisiä yksilöitä. Halutaan enempi samanlaiset niistä. Tuo tiilimuuri tulee myös mahdollisesti jäämään (valkoiseksi maalattuna) tuohon, jos se saadaan sovitettua kalusteiden kanssa. Se toisi ihanaa rosoisuutta, joka sopisi talon henkeen.

Vintin koko aula ja portaikko myös tulee valkoisella paneelilla.
Olin ensiksi vähän epäileväinen kun mieheni sitä ehdotti, mutta hetken selailtua kuvia netistä myönnyin todellakin.
Siitä tulee varmasti upea!
Myös portaiden kohtalo selvisi, kun kiskottiin pois lattiamatot ja kaiken maailman vanerilevyt.
Ihanat, ihanat puuportaathan sieltä paljastui.
Sitä olin toivonutkin <3

Alin kuva on olohuoneesta.
Keskikerroksessa ei ole toistaiseksi vielä tehty muuta kuin kannettu romut roskalavalle.
Olohuone toimiikin sirkkelöinnin päämajana ja tavaran säilytystilana.
Pölyn määrä on sanoinkuvaamatonta, välillä tuntuu epätodelliselta että siellä joskus iltaa istutaan, mutta oletettavasti se päivä on vielä tulossa. Hih.

Talokauppa-rintamalla on nyt hiljaista.
Meidän tästä nykyisestä kodista on ollut kyllä useampiakin kiinnostuneita, viimeisin oli oikeinkin potentiaalinen mutta valitettavasti emme päässeet hintasopuun, joten nyt joulun ajaksi rauhoitimme tilanteen ja mietimme sitten ensi vuonna uudestaan.
Mikään paniikki meillä ei tässä ole, mutta tottakai se helpottaisi monta asiaa kun tämän pian tästä saisi lähtemään.

Ihanaa on kuitenkin se, että hommat etenee ja vielä joulun saamme olla tässä omassa kodissa, eikä tarvi mihinkään nihkeään vuokrakämppään kamoja roudata vielä ainakaan.

Ensi vuodesta tulee taatusti ikimuistoinen.

8. joulukuuta

Rocky Road-fudge

 

25 g voita

1prk kondensoitua maitoa (ei keitetty)

200g tummaa suklaata

200g maitosuklaata

pähkinöitä, vaahtokarkkeja tms.

 

Vuoraa suorakaiteen muotoinen vuoka leivinpaperilla. Rouhi osa pähkinöistä vuoan pohjalle ja laita sinne myös vaahtokarkkeja.

Laita kattilaan voi, kondensoitu maitotiiviste ja suklaat (itse laitoin myös osan vaahtokarkeista). Laita kattila liedelle ja sekoita niin kauan kunnes massa on tasaista.

Kippaa massa vuokaan, levitä tasaisesti ja painele pinnalle vielä pähkinöitä ja vaahtokarkkeja.

Anna jäähtyä kylmässä mieluiten yön yli.

 

Oon varmaan joskus ennenkin jakanut teille tämän suussa sulavan fudgen ohjeen, mutta eipä sen koostumus tässä ajan saatossa ole suussa sulavasta mihinkään muuttunut, joten saatte sen jälleen!

Ja jos vaikka siellä lukijoiden joukossa sattuu olemaan joku samanlainen touho kuin minä, ettei muista laittaa sitä ohjetta muistiin, niin samalla tässä sitten muistinvirkistykseksi tämän kirjoitin.

 

Meillä ei tänäkään vuonna leivota jouluksi mitään ihmeempiä.

Kinkkusarvia ja karjalanpiirakoita olen tavannut tehdä ja ostaa suolaiseksi purtavaksi ja makeaa on oikeastaan vain pipareita ja torttuja suklaan lisäksi.

Nyt viime vuosina olen sitten tehnyt näitä fudgeja eri muodossa ja nepä ovatkin kyllä niin äkkimakeita, että hampaat ulisevat vielä uunnavuonnakin, joten paljon muuta nisua ei tarvikaan olla.

 

Tänäkin vuonna joululeipomiset täytyy tehdä hyvissä ajoin, olen nimittäin lupautunut töihin vielä juuri viimeiset päivät ennen joulua. Leipomoissa kun tuo ajankohta tuppaa olemaan aika kiireinen.

Mutta näitä fudgejakin esimerkiksi pystyy pakastamaan ja muutenkin säilyvät kylmässä kyllä aika monta päivää.

Ihan sillain tosi tarkkaa päivien lukumäärää en osaa kyllä sanoa, koska muistaakseni meillä nämä eivät ole säilyneet kahta päivää pitempään!

 

 

 

Tänään tämmöisissä tunnelmissa. Jännittävissä.

Isosiskon ensimmäinen koulun joulujuhla.

Täällä meillä eskarit viettävät omat juhlat ja tämä joulujuhla on yleensä vähän aikaisemmin kuin isommilla koululaisilla.

Tytöstä on kuoriutunut niin reipas koululainen <3 välillä jännittää vielä niin paljon että äidin helmoista pitää käydä ottamassa vauhtia, mutta todella hienosti on tämän syksyn aikana tsempannut ja reipastunut.

 

Onhan se niin haikeaa katsella omaa lasta näyttämöllä.

Aina sama kuristava kurkku ja kostea silmäkulma.

Heinillä härkien kaukalon..

Se kuulostaa aika ihanalta kun se tulee riemulla pienistä suista ja täysistä sydämistä <3

 



7. joulukuuta

Jouluostospäivä.

Piti hieman sumplia ja säätää ja katsella kalenterista sopivaa päivää jouluostosten tekemiselle.
Eihän tuota välttämättä tarvi päästä yhdessä, mutta onhan se toisaalta myös laatuaikaa ja parisuhdeaikaa, mitä on normaalisti kyllä säälittävän vähän.
Tässähän se arki ja elämä pyörii yhteisessä touhussa lasten kanssa ja omissa touhuissa, mutta kahdenkeskistä aikaa on aina liian vähän.
Jouluostoksille lähteminen siis on hyvä syy sitten viettää päivä kaksistaan (ja miljoonan muun shoppaajan kanssa!).

Mulla joka joulu alkaa jossain vaiheessa marras-joulukuuta ahdistamaan.
Ajatus niistä lahjoista.
Tekisi mieli olla ostamatta yhtään mitään, kun kukaan ei oikeasti tarvitse yhtään mitään. Lapsilla on kaikkea, leluja ja roinaa mielin määrin, eikä meiltä aikuisiltakaan puutu mitään.
Mutta kyllähän se tiedetään, että lahjoja on oltava, ainakin lapsille. Se olisi varmasti iso pettymys jos niitä ei yhtäkkiä tulisikaan ja voisin kuvitella sen pettymyksen ja itkun.
Ja myönnän, että se lasten ilo niistä lahjoista on niin sydäntä lämmittävää katseltavaa että <3
Helpotan sillä lahjan antamisen riemulla sitä ahdistusta ja suosin kierrätystä tässä joululahja-asiassakin. Ja että lahjat olisivat jotain "järkevää", eikä turhaa roipetta.

Tänäkin vuonna lahjat siis hankittiin.
Mutta tänäkin vuonna niitä hankittiin vain pari jokaiselle.
Ja tänäkin vuonna niihin upposi kasa rahaa, vaikka mitään kummoista ei laitettu.
Uskon kuitenkin, että lapseni ovat onnellisia niistä pienistä paketeista ja toivon että heidän jouluihinsa kuuluisi aina myös muutakin kuin lahjat.

Tutkimus kertoo, että keskiverto suomalaisen perheen lahjoihin kuluttama raha pyörii viidensadan euron tuntumassa. Kyllä se "helposti" kului meilläkin.

Jo yksinkertainen laskutoimitus kertoo miten äkkiä niitä euroja kuluu.
Lapsia 5, lahjoja per nokka 4kpl = 20 lahjaa.
20euron suuruisia ostoksia sen 20kpl, niin euroja on tuhlaantunut jo 400.
Revippä siitä.

Nyt on pakko mielenkiinnosta kysyä, paljonko on teidän perheen paketti-budjetti?

Ps. Joululahjojen lisäksi tuli ostettua kyllä muutakin!
Clasulta oli "pakko" napata mukaan timantin muotoisia kuusen koristeita, ja mulla on ollut pitkään hakusessa neulepipo itselleni, sellaisen löysin Cubuksesta. Mieheni löysi mielettömän kivat talvikengät ja neitosille oli "pakko" uusia perus mustia leggareita, kun yksissä jos toisissa iho paistaa polvien kohdalta.

Ja ajatelkaa miten ihana paketti odotti postilaatikossa meidän Pikkuveljeä. Ihanat kummit muistivat syntymäpäivälahjalla <3 tuo vaneri-sarvikuono on niin magee.

6. joulukuuta

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa!

Meidän isoille pojille tämä oli jännä päivä.

Eilen illalla jo oli jännittänyt nukkumaan mennessä (itsehän olin siellä pikkujouluissa), ja tänään kun vihdoin sain silmäni auki, ensimmäisenä tuli kysymykset milloin saa vaihtaa vaatteet? ja Koska se juhla oikein alkaa?

Pojat ovat tykänneet partiosta tosi paljon.
Pitkin syksyä he ovat puhuneet tästä lupauksenanto-tilaisuudesta ja mitä lähemmäs se on tullut sitä tärkeämpi puheenaihe se on ollut.
Partiolaiset johtajineen kävelivät siis reilu kilometrin matkan poliisi saattueessa kirkon pihalle sankarihaudoille.
Se vilkut päällä edellä ajava poliisiauto oli totta kai kova juttu, kuten myös isot soihdut joita isommat partiolaiset saivat kantaa. Nämä pienet Sudenpennut saivat kantaa hautakynttilän jokainen, jonka sitten laskivat sankarihaudalle.

Maa on niin kaunis, ei olisi kauniimmalta voinut kuulostaa kirkon pihalla väkijoukon laulamana hämärässä valaistuksessa Suomen lipun liehuessa juhlallisesti.
Partion johtajan puhe meni kyllä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos aika tehokkaasti, nimittäin Pikkuneiti ja Pikkuveli pitivät kiitettävää härdelliä siinä kuunnellessa koko ajan.

Sitten siirryttiinkin kirkkoon, jossa laulettiin ja eri-ikäiset partiolaiset antoivat lupauksensa rakastaa Jumalaa, maata ja maailmaa, huolehtia ja auttaa toisia ihmisiä jne.
Juhlallinen tilaisuus, jonka päätteeksi nämä ensikertalaiset saivat omat partiohuivit, jotka ryhmän vetäjät sitten kävivät sitomassa pienten kaulaan.

Pappikin puhui muutaman sanan, mutta sekin meni tehokkaasti ohi kun Pikkuneiti sääti ihan mahdottomasti koko ajan.
Ai että tuollaisen elosalaman kanssa on ihana lähteä ihmisten ilmoille.
Hän istui penkillä, nousi seisomaan penkille, kääntyi taaksepäin kurkkimaan takana istuvia, hymyili kaikille ja kertoi juttua omalla kielellään ja huusi. Vitsit sen täytyykin olla hienoa aina kiljahtaa tasaisin väliajoin kirkossa, jossa kaikuu, koska tyttö teki sitä melkein koko ajan, vaikka kuinka koitin suunnata huomionsa johonkin muualle korvat punaisena! Sen puolituntia siinä pyöriessä hiki alkoi jo virrata, tiedättehän?

Kotiin tullessa keitettiin Itsenäisyyspäivän torttukahvit ja seurailtiin linnanjuhlia hetken aikaa.
Onko teillä jotain traditioita tälle päivälle?

5. joulukuuta

Ihana päivä.
Täysin ohjelmavapaa, mikä on tällä hetkellä aika harvinaista.
Tai ohjelmavapaus koskee kylläkin vain kirjoittajaa, miehensä kun oli häipynyt aamuvarhain jo remonttihommiin. Siellä hommat etenee, lähiaikoina olisi tarkoitus ilahduttaa ja näyttä teille remonttipölyisiä kuvia ja vähän tilannekatsausta.

Ohjelmavapautta kestääkin vain iltaan, nimittäin mulla on tänään pikkujoulut.
Huom. mulla! Ai että. Hyvää seuraa ja hyvää ruokaa, tämä onkin oikein mieluinen ohjelma.

Mutta niin, se mun aihe. Pillikranssi!
Sen lisäksi, että mulla on pillihimmeli, niin nyt mulla on myös pillikranssi.
Pillisti onnellinen <3
Pillihimmelin tosiaan naapurin rouva osti minulle messuilta. Ystävällisesti soitti töihin ja kysyi haluaisitko? Ja minähän halusin.

Mutta ainahan siinä käy niin, että kun jotain haluaa ja saa, niin sitä haluaa saada lisää, eikö?
No mulle melkein aina käy niin, ainakin jos nappaan yhden konvehdin, niin hetken päästä tekee mieli syödä loputkin. Eikä ainoastaan tee mieli, vaan syön.

Mun pillipakkomielle ei siis helpottanut vaikka sain himmelin.
Mun alkoi tehdä mieli myös kranssia, kun sellaisen tässä taannoin yhdessä blogissa näin.
Ensin tottakai innoissani menin nettiin ja ajattelin (jälleen paino sanalla ajattelin) että itsehän minä tuollaisen äkkiä tekaisen.
No pillilinnoista tultiin taas rytisten alas kun kranssin ohjeiden luku eteni.
EPEK = ei pysty ei kykene. Ne kuuluisat hermot meni jo siinä yrittäessä sisäistää ohjeita.

Siispä hylkäsin tekoaikeet ja ryhdyin siihen mitä osaan.
Kinusin ja lahjoin mieheni siskon tekemään mulle kranssin. Kun hän oikeasti osaa.
Hetki siitä kun tekisitkö?-viesti oli bittiavaruudessa ehtinyt perille, tuli kuvaviesti takaisin jossa komeili valmis kranssi.

On se ihana.
Mitähän mää vielä keksisin haluta?

Ps. Kuvassa myös arkitodellisuus kranssin kuvaajan takapuolella.
Hirvee kaaos kämpässä ja pikkuväki tappelee palapelistä. Just siitä Lumikista, vaikka tarjolla olis Nalle Puhia ja Muumiakin. Mutta kun Lumikki.

4. joulukuuta

Tänään oli työpäivä.
Pullaa, piirakkaa, kääretorttuja, kakkuja, torttuja. Painoin menemään 10h työpäivän ja vielä juoksin kaupan kautta viikonlopun ruokaostokset ennen kotiin tuloa.
Päivä oli aika super kiireinen, mutta nautin niin paljon työnteosta, että tämän pituinen päivä menee ihan vilauksessa. Enkä oikeasti valehtele vaikka sanon, ettei tunnu missään siinä kun tekee ja pysyy liikkeessä.

Mutta arvaatteko miten käy kun tulee vihdoin kotiin, vetää navan täyteen spagettia ja jauhelihakastiketta ja köllähtää hetkeksi mahan viereen sohvalle.
No alkaa nukuttaa tietenkin. Ja minusta kun puhutaan, niin viluttaa. Tai en tiedä voiko puhua viluttamisesta, koska hiljalleen siinä jäädyn jos en pysy liikkeessä.

Iltapäivällä alkoi pyryttää täällä lunta.
Ensin sitä tuli aika hissuksiin, leijaillen. Sitten alkoikin vähän tuulemaan ja tuuli pölisytti ja kieputti lunta aika vinhasti. Ajokeli muuttui vähän huonoksi.
Ja kun ilta pimeni, lunta alkoi tulla yhä tiuhemmin. Raskasta, märkää, nuoskaista lunta.
Niin että illalla kun lähdin viemään poikia partion itsenäisyyspäivän juhlan harjoituksiin kirkkoon, sai autolle suunnilleen kahlata. Ja aina vain sataa ja sataa lisää.

Mua paleli edelleen niin paljon, että jäin tosi sosiaalisesti odottamaan autoon, kun muut äidit (ja isät) lapsineen odottelivat kirkon pihalla, että vetäjä tulee avaimen kanssa.
En vain halunnut muuttua lumiukoksi, joten lämmittelin autossa.

Kun kirkon ovet sitten aukenivat, odottelin kaikessa rauhassa kunnes kaikki muut menivät sisälle, ja sitten otin muutaman kuvan kirkon pihalta.
Aika kaunista ja aika kaunis pyry.

Sunnuntaina meillä on jännittävä päivä.
Partiolaisten soihtukulkue sankarihaudoille ja kirkkoon. Sekä nämä pienet sudenpennut vannovat partiolaisten valan. Ja saavat omat partiolaisten huivit.

Aika juhlallista.

3. joulukuuta + arvonnan voittaja!

Arvonta on nyt päättynyt.
Kiitos kaikille osallistujille, teitä tuli oikein miellyttävän paljon. Jos niin voi sanoa.
Mutta kuten kaikissa arvonnoissa, toisen onni on toisen epäonni ja tässäkin kisassa seitkytviis epäonnista jäi itkemään tappiotaan (kuitenki itkette, mää tiiän!). Aikuisten maailma on niin tyly, miksei meillekin vois järjestää kilpailuja joissa jokainen osallistuja voittaa. Tai kuten tässä, arvonta, jossa jokainen voittaa.
Aatteleppa ku ois kiva! Minäkin osallistuisin aina. Heti.

Mutta aikuisten maailmassa kun ollaan, niin tämän arvonnan ainoa onnellinen voittaja on..

..Inari Oulusta!!

Onnea Inari :)
Otatko minuun yhteyttä sallanaarteet@gmail.com, niin saadaan sulle postia matkaan!

Sitten tämän päivän touhuihin.
Meillä ollaan oltu flunssassa kohta pari viikkoa.
Tiedättehän sen, kun iso sakki sairastaa, niin sitä jatkuu ja jatkuu. Yksi aloittaa yskimisen, toinen jatkaa kolmen päivän päästä yskimällä ja niistämällä. Kolmas kehittää vielä silmätulehduksenkin kehiin ja neljättäkin alkaa yskittämään. Viidennellä nouseekin sitten jo hieman lämpöä ja hän onkin sitten neljäs kenen silmät tursuaa märkää. Ah sitä autuutta kun kahteen viikkoon ei olla kukaan kunnolla nukuttu, nenäliinapinoja on rivissä pöydällä aika monta ja silmätippojen, yskänlääkkeiden ja särkylääkkeiden rivi on ainakin puolet pidempi, ja niiden kanssa ollaan äpöstetty ja taisteltu kiehumispisteeseen saakka.

Pikkuneidin vuoro oli saada silmätulehdus viimeisenä.
Ja melkoisen pöpön saikin! Silmät ovat ihan karsean näköiset (aamuisin ennen kaikkea) ja päivät ovat alkaneet hirveällä rimpuilulla, kun hän ei oikein pidä siitä putsaamisesta..eikä tippojen laitosta..eikä äidistäkään sillä hetkellä.
No tippoja on lennellyt tässä nyt neljättä päivää, toisinaan silmään, suurimmaksi osaksi johonkin ihan muualle, eikä minkään näköistä vaikutusta ole ollut havaittavissa.
Ei siis muuta kuin tänään lääkäriin.

Sillai siinä sit kävi, että pullorivi piteni vielä antibiootti-pullolla.
Vasen korva oli mokoma tulehtunut ja ei siis ihme että kaikki röörit olivat edelleen tukossa kaiken maailman tipoista huolimatta.
Eihän se kovin mieltä lämmitä antibiootteja syöttää, mutta ei sekään kauheasti lämmitä kun yhtä räkää ja kiukkua on koko elämä.

Oi että sitä nauttiikin taas kun lapset on terveenä ja leikkivät ja nukkuvat kaiken tämän kitinän sijaan.
Pitää muistaa sitä arvostaa.

Tätä ei tule ikävä:

2. joulukuuta

Tiedän jo etukäteen, että oon tosi huono tässä.
Rintaani röyhistäen lähdin siis joulukuun touhuihin ja ajattelin (paino sanalla ajattelin) olla niin reipas, että kirjoitan aina jouluaattoon asti joulukalenterimaisesti joka päivä jotain.
Jouluhöpinää, arkihöpinää.. jotain.
Hirveän hyvä yhtälö sellaiseen tilanteeseen jossa kalenteri pursuaa ohjelmaa ja pää on sekaisin kaikista aikatauluista, mutta annatte sitten anteeksi jos joku päivä ei ilmaannukaan uutta settiä.
Ajattelette siellä sitten myötätuntoisena (tai vahingoniloisena) että ei se onnistunut.
Yritän kaikkeni. Eikun parhaani siis.

Viime viikolla me (siis ketkä me?), eikun mieheni, laitteli viikkosiivouksen päätteeksi jouluvalot.
Valojen laitto tuo kyllä viimeistään sen joulun odotus-fiiliksen.
Mulla se fiilis on yleensä jossain ihan muualla siinä valojenlaittohetkellä, nimittäin mun hermo ei kestä sitä virittelyä. No miksei?

No siksei, koska olen niin kauhean kaikki-mulle-tänne-heti-tyyppi, niin mun järki lähtee liikkeelle heti kun jonkun tuikun kynttilä on palanut tai joku roikka ei ylläkään sinne mihin pitäis.
Mun käsitykseen ei jotenkin mene, että aina joulun jälkeen kaikki valot kerätään pois ehjinä, mutta sitten kun olisi taas aika ripustella ne uudestaan niin joka toinen lamppu on mustana.

Ja sitten olen onnistunut hamstraamaan aina jotain sellaisia valoja, minkä polttimoita ei saa enää tämän maan rajojen sisäpuolelta.
Tänä vuonna olin onneksi töissä kun jouluvaloja asennettiin, joten sain ihan tyytyväisenä kaikkine hermoineni tulla jouluvalaistuun kotiin. Mahtava järjestely.

Tämä onkin oletettavasti viimeinen joulu tässä kodissa, joten ensi vuonna sitten metsästetään sopivia härpäkkeitä uuden kodin ikkunoihin.
Taatusti on menetettyjä hermoja liikkeellä siihen aikaan sitten. Kyllä minä itseni tunnen. Vaikka toisinaan tuntuu, että parempi kun ei oltaisi tutustuttukaan. Ehheeh.

Tämmöistä turinaa joulukuun toisena.
Osallistukaahan edelleen arvontaan. Kohta onkin aika laitella kortteja postiin!

Vuosi sitten-haaste!

 

Sain Äiti ja Melukylänlapset-blogin Terhiltä haasteen Mitä postasit vuosi sitten?.

Tää on aika kiva, nimittäin harvoin tulee selailtua vanhoja tekstejä.
Joskus ihan mielenkiinnosta kurkkaa, että mikäs silloin ja silloin olikaan meininki. Tässä muuten yksi niistä syistä miksi pidän blogia. Tämä on eräänlainen päiväkirja, ja vanhoja juttuja on tosi kiva lukea ja kuvia katsella jälkeenpäin.

Eli tosiaan haasteen tarkoituksena on kurkata vuosi taaksepäin, mistä silloin postasit, onko jokin asia muuttunut vuoden takaisista jutuista ja mitä tunteita se herättää. Ja totta kai lopuksi haastetaan toisiakin bloggaajia mukaan.

Tasan vuosi sitten oltiin just kotiuduttu lomareissulta Itä-Suomesta.
Voi ei, nuo tekstit saavat kyllä hymyn huulille. Reissu oli oikeinkin antoisa kaikkine vaiheineen, pitkät automatkat, likainen kämppä, lasten syömättömyys, kylpylässä pulikoinnit ym.
Niistä voit lukea Matkalla, Perillä, Makunautintoja, ja Vielä lomajuttuja.

Hui apua kuin pienet meidän muksut on noissa kuvissa.
Isoin muutos on kyllä tapahtunut heissä! Ja ennen kaikkea Pikkuneidissä.
Tuolloin hän oli räkätaudissa oleva kaljupää <3 tänään hän on räkätaudissa oleva joka paikkaan juokseva pompulapää <3. Räkätauti ei onneksi ole ihan koko kahtatoista kuukautta perässä laahannut. Sattuipa vain sopivasti tähän vuodenaikaan tuo kurja flunssa. Ja hyvän päälle vielä ärhäkkä silmätulehdus pikkuväelle. Ne tipat.. tiedättehän? Enempi laittajan kuin laitettavan silmissä niitä. Huoh.

Haastan seuraavat blogit mukaan:

Syvältä - Sanna
Päikkärit - Heidi Pii
Puhekuplia - Kupla
Linnamaista elämää - Olga

Ylläolevat kuvat ovat eiliseltä.
Ah mikä seesteinen rauha ja lähes hiljaisuus.
Siisti olkkari, kynttilät ja kahvikuppi. Pikkuväki leikki kaikessa sovussa kamarissa suljetun oven takana. Siis niiiin arjen luksusta.

Muistutus!
Edellisen postauksen kortti-arvontaan on aikaa osallistua vielä pari päivää!