Syyllisiä äidin oomme kaikki!

Tämä joulun aika on meillä tosiaan yhtä juhlaa!

Isosisko juhlii heti joulupakettien jälkeen syntymäpäiväpaketteja ja kahvipöydän tortut ja piparit saa kaverikseen kakkua.
Tänä vuonna kaikki vieraat eivät päässeet samana päivänä, joten uuden kakun voimin juhlittiin tänään vielä vähän lisää.
Mikäs siinä, kakku on aina hyvää ja vieraat mukavia.
Herkut alkaa kyllä aika lailla tursuta korvista ja vatsamakkara farkkujen vyötärön yli, mutta eihän niitä kaiken maailman syitä juhlimiselle voi ohittaa.

Uskonpa ettei ole täällä maailmassa sellaista ihmistä, jota ei mässäily alkaisi jossain vaiheessa etomaan. Mulle tulee myös yököttävän olon lisäksi aina silti vähän syyllinen olo siitä kaikesta herkuttelusta (vaikka tiedän ettei saisi), mutta kun sitä jatkuu ja jatkuu päivästä toiseen, lenkkarit suorastaan huutavat lähtemään hölkälle. Sen jälkeen on kauhean hyvä fiilis istua uudestaan sohvalle kirjan ja kakunjämän kanssa. Ja siitä se oravanpyörä sitten lähteekin liikkeelle.

Uuden vuoden lupauksena yritänkin olla syyllistymättä liikaa. Kaikesta.
Oon ihan tajuttoman hyvä syyllistymään.
Syyllistyn kun räyhään lapsille (tai miehelle), syyllistyn jos syön herkkuja liikaa, syyllistyn jos oon liian paljon poissa kotoa (töissä tai harrastuksissa), syyllistyn jos en tarjoa kasviksia perheelleni joka päivä, syyllistyn jos lapset ovat hölmöilleet ihmisten ilmoilla..
Hirveästi syylistymistä yhdelle ihmiselle.. siksipä yritän olla tänä vuonna hiukan armollisempi itselleni ja piilotan sen syyllisyyden ruoskan johonkin varaston nurkkaan.

Jotta en syyllistyisi enää tämän enempää, jaan teille niin herkullisen kakkuohjeen että tekin syyllistytte sitä mässyttäessänne. Hahaa.

Minttuinen kinuskikakku

Pohja:
2 kananmunaa
2dl sokeria
150g mantelijauhetta
2tl leivinjauhetta

Voitele ja jauhota irtopohjavuoka (24cm). Vaahdota munat ja sokeri, sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon. Paista 175 astetta n.25min.
(Voit tehdä pohjan myös kekseistä, itse laitoin tähän kakkuun 300g suklaadigestivejä ja 100g voita)

Täyte:
4 liivatelehteä
2dl tai 2,5dl vispikermaa
250g maitorahkaa
3/4dl sokeria
½dl maitoa
n.100g minttusuklaa-rakeita

Rouhi suklaat ja laita liivatteet likoamaan.
Vatkaa kerma (ja sokeri) vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka.
Kuumenna maito ja liuota siihen liivatteet. Kaada maitoseos rahkaseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi suklaarakeet.
Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle ja anna hyytyä.

Kuorrutus:
2dl sokeria (puolet normaalia puolet esim. fariinia)
2dl kuohukermaa
1rkl voita (kiiltoa tuomaan)

Sekoita kerma ja sokerit kattilassa. Keitä n.15-20min, kunnes kinuski sakenee. Lisää voi.
Anna kinuskin hieman jäähtyä ja kaada sitten kakun päälle.
Koristele kakku minttusuklaarakeilla ja vaikkapa cashew-suolapähkinöillä.
(Itse laitoin ensin karkit ja pähkinät ja sitten valutin kinuskin niiden päälle.)

Ps. Onneksi tämä herkkusyyllisyys helpottaa kun huomenna on arki.
Kun kaikki herkut on tyhjennetty kaapeista niin eipä niitä tule syötyäkään!
Ja tosihan se on, että jos et osta niin et syö.
Minä nimittäin syön niin kauan kuin niitä on.
Lupaisinko myös itsekuria lisätä tälle vuodelle? No en edes yritä, pessimisti ei pety.

Minä lähden nyt syyllistymislenkille jolta ei itsekuria puutu, ruoska mukana tottakai!

(Tuo neidin lahjasormus on niin liikaa. Hän on nyt niin iso tyttö ja hieno leidi, tiedättehän?<3)

Hyvää Uutta Vuotta!

Niin se vain on joulua taas seuraavaksi vuodeksi juhlittu.

Blogissa on ollut hiljaista, osittain tarkoituksellisesti ja sitten jo meni vähän laiskuuden ja viitsimisen puolelle.
Rutistus työrintamalla ennen joulua oli sen verran rankka, että Tapaninpäivänä vasta heräsin siitä transsista johon kuului yövaatteissa hiimailua aamusta iltaan, suklaan ja kinkun syöntiä vuoron perään, kirjoja, pelejä ja ylenpalttista lojumista ja vötkistelyä.
Teki muuten hyvää. Se tunne ettei tarvitse lähteä mihinkään.

Siellä sumuisten välipäiväajatusten seassa välähti ehkä yhden pikkiriikkisen aivosolun liikahtamisen ajan ajatus, että pitäisikö lopettaa. Tämä kirjoittelu siis.
Että sulkisi vain tämän kanavan eikä enää kirjautuisi bloggeriin, ei lataisi kuvia eikä antaisi sormien juosta näppäimistöllä.

Mutta se oli ihan tosi pieni ajatuksen häivähdys.
Tykkään tästä tosi paljon, toisinaan ehkä vähän liikaakin. Viihdyn täällä, tykkään teistä lukijoista ja näteistä kommenteista hirveästi.
Alun perin aloitin koko bloggaamisen kirjoittamisen vuoksi.
Olen aina tykännyt tuottaa tekstiä ja tämä on oikein hyvä keino harjoittaa sitä.
Kuvaaminen ei niinkään kiinnosta, se on enemmänkin semmoinen puolipakollinen juttu, koska itsekään en välitä niin lukea blogeja jossa ei ole kuvia. Oli ne sitten laadultaan millaisia tahansa.

No täällä nyt kuitenkin ollaan edelleen niin sanotusti huudeilla ja eikait mua täältä pois saa kulumallakaan. Tää on liian kivaa. Mutta silti välillä tulee se olo, pitäiskö..

Ihanaa Uutta vuotta teille jokaiselle <3
Toivotaan siitä oikein sopusointuista, myötä- ja vastamäkeä sopivassa suhteessa.
Niin on hyvä.

(Meidän vuosi vaihtui oikeinkin leppoisasti! Mun sisaruksia perheineen ja ilman tuli meille, syötiin hyvin ja naurettiin myös oikein hyvin. Lapset valvoivat pitempään kuin ikinä ja äiti ja isäkin pitempään kuin aikoihin. Aamuyön tunneille meni ennen kuin viimeiset vieraat lähtivät ja ihan sitten nukkua posotettiin pitkälle pitkälle päivään.. Niin harvinaisia vieraita meillä täällä, ettei tiedä koska taas nähdään <3)

24. joulukuuta

Hauskaa joulua kaikille lukijoilleni <3

 



 

Näin tänä vuonna :)

 



23. joulukuuta

Väsyneissä ja suklaisissa tunnelmissa täällä ollaan.
Huomenna on jouluaatto, tätä on odotettu monta kuukautta.
Kaikki pitäisi nyt olla valmista. Lapsia jännittää ihan kamalasti, kello on jo puoli yksitoista ja vieläkin osa kulkee kyselemässä ja kertomassa just niitä juttuja äiti mulla on vielä yks asia.

Itsehän tässä kohtuullisen virkeänä istuskelen ja suunnittelen saunaan menoa.
Tulin iltapäivällä töistä ja ilokseni täällä oli siivottu vaikka sovittiin, että tehdään siivoukset kun kotiuduin. Ette varmaan kestä kun hehkutan täällä, mutta mun mies.. niin <3.
Siispä imurin heilutuksen sijaan menin iltapäikkäreille kun muut lähtivät ulos lumihommiin.
Me tosiaan saatiin valkoinen joulu! Jos se ei nyt keksi yön aikana sulaa. Toivotaan ettei.

Kun tokenin unistani, tein vielä kakkupohjan uuniin (joka koki jonkun ihme muodon muutoksen siellä ettei kyllä leipurin tekemäksi voi kehua, argh, mutta eiköhän se täytettynä ihan kelpaa) ja tuommoisia ihania suklaasuukkoja pyöräytin, väänsin, ähersin ja tuhersin. Hyviä tuli, kiitos työkaverin hyvän ja helpon ohjeen.
Meillä tosiaan heti joulunpyhien jälkeen juhlitaan eskarilaisen synttäreitä, on siis hieman ennakoitava kun kaupat ovat aika lailla kiinni tässä seuraavat päivät.

Olen muuten oikein tyytyväinen, että olen joka päivä joulukuun ajan saanut kuitenkin jotain kelvollista aikaiseksi täällä blogin puolella. Huomenna jäänkin sitten muutamaksi päiväksi ainakin (saa nähdä milloin teitä tulee ikävä) blogitauolle.

Nyt pesulle ja nukkumaan.
Hyvää aatonaaton (kelatkaa tätä suomen kieltä, mikä sana!) iltaa!

Ps. Oon tosi huonosti ehtinyt vierailemaan kaikissa niissä ihanissa blogeissa joita seurailen, jospa huomenna olisi aikaa perehtyä teidän muidenkin kuulumisiin ja saada kommenttejakin aikaiseksi <3

22. joulukuuta

Kaksi yötä enää jouluun. Mieletöntä.

Tämän talon rouva on sekaisin kuin seinäkello.
Huomisen päivän (ei varsin niin pitkää kuin eilinen ja tämä päivä) vielä paiskin töitä, että kukaan ei kuolisi jouluna nälkään. Ihan käsittämättömät määrät tehty torttuja, vuokakakkuja, täytekakkuja, pikkuleipiä, pipareita, pasteijoita, piirakoita..
Joulu koostuu pitkästi pyörimisestä lihapatojen äärellä.
Ja mikäs siinä, syöminen on maailman parasta!

Nyt tässä istun ja ihmettelen puoli nukuksissa, pikkuväki kun rauhoittuu niin suljen itsekin silmäni elleivät ne ehdi itsekseen sammua tässä odotellessa. Isot pojat pääsivät isänsä mukaan sählyyn.

Lurppuluomieni alta tiirailen muuten samalla suoraa videokuvaa kanalasta! Kätevästi jo silmätkin harottaa väsymyksestä, voi toisella kattella kanoja ja toisella blogata. Eeeehheeh.
Oi että olin niin revetä, kun kaikkensa kanoillensa antava mieheni hommasi valvontakameran kanalaan. Tässä nyt voi stalkata mitä siellä tapahtuu. Kuka munii ja polkeeko kukko!
Herranjestas tunnen itseni varsinaiseksi tirkistelijäksi. Heehhee. Aivan hullua.
Anteeksi oikeasti, oon ihan tosi väsynyt ja hihittelen täällä vain kaikelle!
Voisi luulla että kotikalja ämpärin pohja paistaa, vaan ei se ole edes käynyt vielä.

Käytiin myös kauppakärryllinen ruokaa hakemassa mieheni kanssa, ettei mekään heitettäisi veivejä parissa päivässä sapuskan puutteessa.
Erittäinkin hilpeissä tunnelmissa vedettiin kylänraitin marketit läpi maksalaatikon kiilto silmissä.
Esitin muutamia loistavia otoksia väsyneestä työläisestä, mm. nojaamalla pokkana kanssa ostelijan kärryihin kuin enempikin omiini. Pissat housussa sitten hihiteltiin hyllyn välissä kun tilanne oli niin koominen.
Mitäs mummu jätit kärrysi siihen just.
Repesin myös muun muassa karjalanpiirakkaylilyönnille! Pakkasin piirakoita kassalla kauppakassiin ja hirnuin mielessäni, meillä syödään karjalaisia vissiin pääsiäisenäkin.

Ei pitäisi koskaan lähteä puolikuolleena kauppaan.
Se on liian hauskaa se.

21. joulukuuta

Tiedättekö kuinka ihanaa on tulla töistä kotiin?

Kun vastassa on tyytyväiset lapset ja tyytyväinen iskä.
Kun kodarin pöydällä on lasten uikkarit rivissä odottamassa, että äiti tulee kotiin, että uikkareiden omistajat pääsevät saunan pesuun?
Kun toiset painuvat pesuhuoneeseen juuriharjojen ja tolun kera, ja itse saat ottaa pienimmäisen kainaloon ja sohvalla maaten lukea kirjoja ja oikaista koivet pitkän työpäivän päätteeksi.

Tänään on ollut niin hyvä päivä.
Tänään olen hiljaa mielessäni (kun olen niin huono ääneen sanomaan) ollut niin kiitollinen kaikesta hyvästä.
Tämmöisiä pitäisi osata muistella silloin kun on ärsyttävää ja hankalaa ja kaikki takkuaa, tappelee ja kiukuttelee, eikö? Että on meillä niitä hyviä hetkiäkin ja vieläpä varmasti enemmän kuin niitä huonoja.

Nyt on joulu. Mun mielestä vuoden parasta aikaa!
(Ps. En yleensä harrasta mitään julkista hempeilyä enkä pullamössö-puheita, mutta tämä vuodenaika ja työputki pistää näköjään pään sekaisin. Hehh.)

20. joulukuuta

Ei hyvä päivä. Migreenipäivä.

19. joulukuuta

Oi että meillä vedetään jouluna fudgea.
Tiedättekö, joskus sitä vain hullaantuu johonkin makuun niin että sitä vain söisi vaikka päivästä toiseen. Se voi olla vaikka suolakurkku tai mandariini, meillä nyt vähän vähemmän terveysruoka, fudge.

Se sulaa suussa, se on ällömakea, se on niin moneen taipuvainen.
Tänään tein valkosuklaasta, johon lisäsin nokareen voita, kondensoitua maitoa ja Omar-karkkeja.
Toiseen satsiin Fazerin punaista, tilkka voita, kondensoitu maito ja täytelakuja.
Tekisi mieli mennä jo rääpimään, mutta pahus kun se jähmettyy niin hitaasti..

Kierrettiin myös reipas tunnin lenkki (autolla kylläkin, että hiki ei kyllä ehtinyt tulla!) ja vietiin naapureiden ja tuttujen postilaatikoihin loput joulukortit jotka eivät postiin menneet.
Lapset torkahtelivat ja jouduttiin vähän lahjomalla herätellä ja pysyä hereillä! Ei sallittua kuulemma sekään, mutta toimii.
Samalla kuunneltiin joulumusiikin toivekonserttia, johon kaikki muut itseäni lukuun ottamatta purnasivat, että onks pakko? Kuunnella tämmöistä kiekumista? Pitää. Tästä tulee joulu. Ja ehkä lapsille elinikäiset traumat.

Nyt saunaan!
Sitten pystytetään kuusi, lapsille aamuksi ylläriksi (näin meillä joka vuosi), paketoidaan lahjat ja nautitaan glögi-kupposet suklaan kera.
Täytyykin tunnustaa tässä, että ihan kiva viettää kahdenkeskistäkin aikaa tuon puolisoni kera.
Välillä kun tuntuu että kukas se sinä oot ja ollaankos me ennen tavattu?

Kivaa iltaa sinullekin <3

18. joulukuuta

Valoa kansalle, joka makuuhuoneessa vaeltaa.

Meidän makkari sai talvista ilmettä. Ja lisää valoa!
Päiväpeitto oli ennen musta, nyt valkoinen ja tuntuu että huone kirkastui kummasti.
En ole ihan varma, mutta lasten volttien määrästä sängyssä voisin päätellä, että päiväpeitto on hetken päästä uudestaan musta. Oliko sittenkään kovin viisas väri tuo valkoinen?

Kielsin kyllä mielestäni kenenkään tekemästä yhtään ainoaa päkkäriä meidän sänkyyn, mutta olin kuulevinani tömähdyksiä kun puoli unessa torkuin sohvalla.
En usko että kuvittelin vain, ylös noustuani nimittäin kurkkasin ovesta ja sänky näytti lähinnä pommin räjäyttämältä poterolta..olettaisin ettei itsekseen kuitenkaan sellaiseen kuntoon ole itseään saanut?

Joku muukin näyttää siltä kuin olisi räjähtänyt. Nimittäin minä ite.
Tiedättekö mikä olo on aamuyöllä heränneellä, kolmetoista tuntia töitä tehneellä, joka erehtyy päivän päätteeksi alkuillasta nukahtamaan iltapäikkäreille reiluksi tunniksi?
No räjähtänyt, tukkoinen, turvonnut, nuutunut, puutunut, suttuinen, ruttuinen ja mitä vielä.

Sen verran jos tästä selviän, että vaellan vessaan hammaspesulle ja kellahdan tuohon sängyn rotjakkeelle jatkamaan uniani ja hartaudella toivon, että pikkukansa ei aloita pyhiinvaellusta tänne päämajaan tänä yönä.
Vanhempien huoneen luulisi olevan luonnonsuojelu aluetta, meillä se muistuttaa toisinaan lähinnä sirkusareenaa, jota koristaa uudet käpytyynyt.

Tykkäiskö vai eikö tykkäis? No tyynyistä nyt ainakin.

17. joulukuuta

Viime sunnuntain blogitekstissä mainitsin rakkaat vieraat.
Nyt omistankin tämän kirjoituksen ihan kokonaan heille <3

Mun pikkuveli perheineen tuli pitkän tauon jälkeen Suomeen.
Olemme siis nähneet noin kaksi ja puoli vuotta sitten, ja voin kertoa että se on pitkä aika se!
Iso kiitos ja kumarrus nykytekniikalle (jotain hyvää siinäkin!), tuntuu kuin nähtäisiin useita kertoja viikossa kun yhteyttä voi pitää niin monin tavoin.
Ei se virtuaali-kyläily kuitenkaan vedä vertoja sille että näkee ihan oikeasti ja saa oikein halata, rutistaa.
Elämä on välillä niin outo. Se saattaa viedä toisille rakkaita ihmisiä niin kauaksi toisistaan, ettei välttämättä nähdä enää koskaan. Se on aika pelottavaa.
Oikeastaan elämä on niin säälittävän lyhyt siihen, että nähdään silloin tällöin.
Sitähän pitäisi kerätä ne kaikki rakkaat siihen lähelle ja viettää aikaa aamusta iltaan ja viikosta toiseen.
No kylläpä veti herkäksi, mutta niin se on!

Isoneiti oli tärkeänä, kun sukulaiset saapuivat.
Veljeni on hänen kummisetä, ja siitä syystä neiti olikin erittäin täpinöissään.
Jännitti, ja niin hirveä hinku oli heti siltä istumalta kun vieraat saapuivat päästä näkemään, että itkuksi piti pistää kun ei heti päästy käymään. He siis majailevat vanhempieni luona.
Ja voi ilon ja riemun päivää, kun sai tuliaisina tuon kauniin sydän korun, ei olisi tyttö voinut onnellisemmaksi tulla. Kiitos!

Nyt vain on otettava kaikki ilo irti tästä kuukaudesta, jonka he täällä viettävät.
Varmasti ainutlaatuisia hetkiä, koska taas voi mennä vuosia ennen kuin nähdään seuraavan kerran.
On luvassa synttäreitä, uuden vuoden viettoa ja mökkiviikonloppua.

Kyllä perhe vain on paras <3

Tämmöisellä meiningillä käväistiin koululaisten kuusijuhlassa!
Virtaa riittää meidän nuorisossa, mutta energiaa oli näyttämölläkin.
Pikkuneiti suorastaan hyytyi siitä kaikesta tonttujen, pukkien, paimenten ja enkelien touhusta.
Musiikista puhumattakaan! Vähän Raskasta Joulua-meiningillä mentiin, mutta voihan se joulu pian tulla räpätenkin?! Meille se kyllä saapuu vähän rauhallisemmalla tahdilla...