No tässä blogissa kuvia ei yleensä ole siloiteltu, vaan ovat juurikin sitä miltä näyttää. (Paitsi pumpputermari on jäännös pikkujouluista, ei normipäivää!)
Toisaalta tämä ei olekaan sisustusblogi vaan lapsiperheblogi, joten näillä mennään.
Tykkään myös seurailla sisustusblogeja, paitsi että joka kerta kun avaan jonkun ihanan blogin ihanine kuvineen, mulle tulee kauhea tarve pistää koko oma kämppä uusiksi. Miten te sen teette?
Oikeasti olen kyllä oikein tyytyväinen omaan kotiini, se näyttää just siltä niinku omistajansakin. Vähän reppana ja yksinkertainen. Hehhee.
Kuvista puheen ollen, te instagramia seurailleet jo tiedättekin, koin viime viikolla elämäni yllätyksen!
Joka kirjaimellisesti vei jalat alta. Nauratti ja itketti (miten musta tuntuu että oon tehnyt sitä viime aikoina usein?) yhtä aikaa ja haukoin vain henkeä, enkä osannut sanoa mitään.
Sain uuden kameran.
Enkä osaa vieläkään sanoa yhtään mitään, muuta kuin että leijun onnesta vieläkin.
Kamera on tosi hyvä.
En ole ehtinyt edes kunnolla vielä perehtyä siihen, perusjutut käyty vasta läpi.
Luulisin että valokuvauskurssista olisi apua. En ole ihan automaattisesti mikään tekniikan ihmelapsi.
Olen ollut aina vähän huono ottamaan kuvia, tai ylipäätään edes roikottamaan kameraa mukana, ja täällä blogin puolellakin kuvat ovat olleet puoliksi pakollinen asiaan kuuluva juttu.
Ehkäpä nyt innostun lisää, tai sitten en viitsi raahata tuota jalkapallon kokoista mötikkää ihmisten ilmoille ja edelleen joudutte kärsimään kännykkäkuvista.
Niin se todellisuus.
Tällä hetkellä todellisuutta on se, että itse istun yövaatteissa sohvalla läppäri edessä, pojat koulussa, mies töissä, pikkuväki toljottaa marttakoiraa, vauva nukkuu vielä!(koska se rääkyi pitkin yötä), pyykkikone hurraa, sängyt ovat petaamatta, aamupala syömättä ja piparitaikina odottaa jääkaapissa!
Kai tästä pitäisi ryhdistäytyä päivän touhuihin.
Mukavaa päivää!
Ai että ku kotosta :) Pitäs varmaan itekki kuvata tätä meiän todellisuutta, huhheijaa! ;) Inhoan sotkua ja nään punasta ku katonki niitä nurkkia, mutta samalla oon ehkä maailman laiskin pitämään järjestystä.. hyvä yhistelmä?! :) Huippu ku sait kameran, muistan tunteen! Pitäs vaan tosiaan itekki kurssille lähtä, nimim. tässä kohta pari vuotta automaatilla kuvaillut :D
VastaaPoistaSama yhdistelmä täällä :D ärsyttää sekasotku mutta samalla ei kiinnostais siivota yhtään :)
PoistaOlenkin muutamaan otteeseen kuvannut tätä reality-elämää, joten hyvin tutulta näyttää ja kuulostaa :)
VastaaPoistaAinakin lapsiperheissä tämä arki on kyllä välillä kaikkea muuta kuin nättejä tyynynpäällisiä :) mutta toki niitä ihanuuksiakin mahtuu..ketsupilla kuorrutettuna :D sopivan kaukaa kun kuvaa niin ei kaikki näy ;)
PoistaIhanaa arkitodellisuutta😊 Elämää!
VastaaPoistaSitäpä sitä! Elävää elämää <3
PoistaIhanaa , näitä lisää! :D
VastaaPoistaTätähän riittää :D
PoistaOletko huomannu sellaista, kun kameran läpi yrittää ikustaa sitä todellisuutta se näyttääkin siistemmältä mitä oikeesti. Hullua :D
VastaaPoistaT. Anu
Oon joo :D oikein ku on kamala siivo ja sitä ikuistat kameralla niin se ei näytä linssin läpi enää miltään :)
PoistaIhanaa arkea! <3 :)
VastaaPoistaSitäpä sitä :)
PoistaKiitos ihanasta blogista! Sulla on sana hallussa. Kirjoitat hauskasti ja kuvaat elämän arkirealismia (sekä kauniita että niitä synkempiä sävyjä) osuvasti. Avaat uusia näkökulmia jokapäiväisen elämän katselemiseen. Tätä kai meidän ihmisten elo hyvin pitkälti on: arkea, johon on kätketty aarteita. Pidä suorasukainen ja rehellinen tyylisi! On jo riittävästi blogeja, jotka näyttävät vain silotellun pinnan. Tämä on virkistävä poikkeus :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, se lämmitti mieltä :)
PoistaTuttu juttu varmasti jokaisessa (pikku) lapsiperheissä, meilläkin. Ite oon huomannu et mitä väsyneempi (lapsi valvottanu) oon, sitä enemmän ne sotkut risoo. Sillon ei aina jaksa aatella positiivisesti et tää on tätä ihanaa arkeen kuuluvaa sotkua.;)
VastaaPoista-jii
Totta puhut :) ja varmasti se ärsytys johtuu just siitä ettei jaksais vähempää kiinnostaa siivoaminen kun tekis vaan mieli nukkua ;)
PoistaNiimpä.:D
PoistaJa oon muuten ylläolevan anonyymin kanssa samaa mieltä täysin! Osas nii hyvin kirjoittaa mitä itekki oon aatellu.Tää oon ihan huippu blogi!:)
-jii
Voi kiitos :) <3
PoistaMusta tuntuu että jos ottasin kaameimmasta sotkusta kuvia niin lukijat pyörtyis :-D taidampa rohkaistua jossain välissä. 165m2 ku ei vaan pysy mun taidoilla kunnossa.
VastaaPoistaRohkeasti vaan, onneks et nää niitä pyörtymisiä :D
PoistaKivat kuvat :) Itekki oon ottanu niin uskomattomia kuvia tästä meidän sekamelskasta, ja voi olla että joskus julkaisenkin ne, saatte ihmeteltävää! :D
VastaaPoistaUusi kamera on ihana juttu. Mäkin haluaisin, Ja valokuvauskurssille myös. :)
Ihanaa että muidenkin arki on välillä kaaosta :)
PoistaJa hei, joulupukille ehtii vielä kirjoittaa ;) kameratoiveita nimittäin!
Paitsi että onhan se aika iso investointi, tämä minun kamera hankittiin pitkästä aikaa saaduilla veronpalautuksilla :)
Ihana pastaus ja hei onnea uudesta kamerasta. :)
VastaaPoistaMulla on muuten ihan sama jos katselen toisten blogeista ihania sisustuskivia niin hetken päästä siivoan täällä hiki hatussa ja melkein jo revin tapetteja seiniltä ja maalaan noitä ällön puun värisiä puolipaneeleita valkoiseksi. :D
Kiitos :)
PoistaJep, heti tekee mieli uusia sohvat ja matot ja verhot kun jollain toisella on niiiiin hienot ;) voi meitä :D
sitä parasta arkea kuvattuna uudella kameralla! Ihanaa,upeeta :) ja mä oon kateudesta vihreä..Mä onneton hajotin oman kamerani,vanhuksella ei juurikaan kuvata ja uhkaavalta näyttää bloginki pitäminen...kaatuuko?
VastaaPoista