tiistai 10. marraskuuta 2015

Että semmoinen ilta sitten.


Olen räyhännyt tänään enempi kuin laki taatusti sallii.
Se kuuluisa tatti on kasvanut iltaa kohti mentäessä niin pitkäksi, että lopulta räiskähdellen pitkin päivää räjähti.

Siitä huolimatta, että otti pannuun, lähdettiin lenkille.
Puettiin lenkkikamppeet päälle (rähistiin heijastinliiveistä), sullouduttiin autoon (rähistiin paikoista) ja haettiin ensin Kakkonen poikakerhosta.
Tultiin sitten kotiin ja pakkasin kaksi pienintä rattaisiin ja isommat hakeutuivat pyöriensä päälle, kunnes Kakkonen ilmoitti että hänen hanskat ovat hukkuneet johonkin.
No siellä kerhossa ne mukana oli olleet, joten sinne siis suuntasimme lenkkimme vaikkei alun perin ollut tarkoitus.

Mua ärsytti.
Olin kiukkuinen niistä hitsin hanskoista, mua otti päähän kun Pikkuveli ränkytti rattaiden kuomua useista kielloista huolimatta, mua ärsytti rattaissa istuvien kiljuminen aina kun tultiin alikulkuun (4 kertaa), mua kiukutti pyöräilevien holtiton seilaaminen laidasta laitaan (kerrattiin muuten liikennesääntöjäkin siinä samalla aika kiukkuisesti), mua tympäisi vesisade.
Eli oikein semmoiset unelmalähtökohdat lenkkeilyyn, eikö? Ja se mun asenne ennen kaikkea. Se oli aika syvältä.

Seuriksen pihalle kun päästiin (kerho on siis siellä) niin ärsytys laantui puoleen, kun hanskat löytyivät litimärkinä sieltä pihalta. Ne vain olivat epähuomiossa tippuneet, sattuuhan sellaista.
Viimeiset ärsytyksen rippeet haihtuivat kun lähdettiin takaisinpäin ja hiki alkoi kunnolla virrata.
En edes ärsyyntynyt vaikka Isoneiti esitti normisettinä kitinät siitä, kuinka hän ei nyt jaksa enää senttiäkään polkea koska hänen mielestä pyörä on liian pieni. (Tai tytöllä Iso Mieli).

Luulin että loppu hyvin kaikki hyvin.
Kunnes alkoi aivan jäätävä pissahätä. Siis kyllä, minulla itselläni. Ja ei, en käynyt vessassa lähteissä vaikka ulos ei lähdetä ennen kuin on käyty pissalla!! Argh.
Siinä sitten rämmittiin tihkusateessa eteenpäin ja toivottiin parasta.
Talotehtaan takana kusetus oli jo sitä luokkaa, että pimeän puistoalueen läpi paineltaessa olin viittä vaille menossa puskapissalle.
Sitten ajattelin, että jos rakko on täysi, niin päähän menee ehkä vielä desi tai pari (njähnjäh) ja kiidin puolijuoksua viimeiset sadat metrit.

Olipa hyvä että kerkesin ajoissa, verkkareitani kun ei ole vakuutettu vesivahingon varalta.
(Mitä mää just kirjotin? Tai siis julkaisin..)

Miehelleni tässä kohtaa lähetän terveisiä, että tällaista meidän iltaan tällä kertaa <3
Vappu Pimiän sanoin, We are having fun, dear!

18 kommenttia:

  1. No nyt on päivä onneks jo paremmalla puolella!.Tsemppiä huomiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nyt on jo uusi päivä ;) tämmöistähän tää arki on. Välillä "mitättömätkin" asiat jaksaa vain ärsyttää suunnattomasti. Välillä se sama asia ei tunnu missään :)

      Poista
  2. Ihana Salla ja muut kanssamatkaajat! ! ♡ kuulostaa niin tutulta! Miten sen oman asenteen ja olon saiskaan käännettyä vähä silleen nopeesti vaivihkaa. .:D joskus vaan ottaa pannuun. ..sulla on taito kirjoittaa ne sanoiksi! ! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Martta <3
      Joskus se tosiaan vain ottaa kaikki päähän niin maan perusteellisesti :) sitten jossain kohtaa se helpottaa ja toteaa että jahas, ärsyynnyinpä taas aika pienestä!

      Poista
  3. Aamen.
    Olen kokenut samanlaisia tunteita.
    Vähänkö sitä on maailman-huonoin-äiti -tunne sillä hetkellä, mutta onneksi on tullut uusia päiviä, jolloin on mennyt pikkusen helpommin. :)
    Yleensä jossain vaiheessa tajuaa itekin sen, ettei niin pienistä asioista kannattaisi hermostua. Mutta kun hermostus on päällä, sitä jotenkin ite lietsoo suuremmaksi ja rähisee jokaisesta legopalikastakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun ärsytys on oikein päällä niin kaikki ärsyttää. Siis IHAN kaikki!
      Leivänmurut pöydillä ja pöydän alla on mun ärsytyslistan kärjessä :D

      Poista
  4. voi ei,kärpäsenä siellä jossain matkassa mukana ja se sun kiukkuinen puhinas kuului tänne asti :D Onneks selvisit ajoissa kotia tarpeesi kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiku mää oikeesti toivon todellakin ettei kukaan vaan nähnyt eikä kuullut mun tupinoita :D

      Poista
  5. Mukava tyyli katsella omaa hommaansa. Ihana arkipäivä,se tavallinen arkipäivä ja ne pienet ,tosi isot
    harmistukset.Prinsessan rooli päälle ja hyppien yli vastuksien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee.
      Mitä enemmän siinä ärsytyksessä rypee (ja ne murheet on oikeasti aika pieniä) sitä enemmän kiukuttaa.
      Jossain kohtaa on pakko itselle todeta, että nyt saa riittää :)

      Poista
  6. Anteeksi, mutta olen tukehtua nauruun tätä lukiessani ja tuo (tutuntuntuinen) loppuhuipennuskin vielä!!!!! Niin ihanan elävästi kuvattu tavallisen elämän hetkiä. Ja ei voi muuta ku osoittaa kunnioitusta, että olet ylipäänsä lähtenyt vesisateessa ulos pesueen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemuksesta tiedän, että kun jaksaa sinne lenkkipolulle lähteä niin fiilis sen jälkeen on hyvä! Mulle liikunta toimii hyvin ärsytyksen poistajana :) ja niinhän siinä kävi tälläkin kertaa, se hajotus jäi sinne matkan varrelle!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Toisinaan mietin sitä itsekin vakavasti :D Kiitos aamupäivän parhaista nauruista!

      Poista
    2. :D:D salla oot huippu!!!

      Poista
  8. Niin tuttua. Joskus vaan tulee ylitsepääsemätön ärsytyskohtaus ja vaikka kuinka yrittää tiedostaa, ettei tämä nyt NIIN paha tilanne ole ja jotkut joutuvat keräämään ruokansa kaatopaikalta ja elämään aaltopahvihökkeleissä, niin ei se auta siinä tilanteessa yhtään. Sitten tulee räyhättyä lapsillekin ihan pikkujutuista, joka tietty aiheuttaa huonon omantunnon. Mutta onneksi voi pyytää anteeksi huonoa käytöstään ja kertoa, että nyt mua kuule vähän harmitti monikin asia. Se on elämää se. Haluaisin vielä oppia, miten saisi ajatukset käännettyä nopeammin ärsytyksestä vaikka kiitollisuuteen ja onnellisuuteen. Liikunta auttaa kyllä kummasti! Ja onhan se ihan normaalia, että välillä ottaa pannuun. Ihanaa, että uskallat kirjoittaa näin avoimesti tuntemuksistasi, johon aika moni varmaan voi samaistua, mutta ei ehkä tohtisi kertoa siitä niin avoimesti. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tämmöinen, kirjoitan aika fiilis pohjalta.. Jos on kivaa, kerron siitä! Jos ärsyttää, saatan kirjoittaa siitäkin :) jotenkin koen että täällä blogimaailmassa on jo tosi paljon niitä siloiteltuja blogeja joissa aina on kaikki hyvin! Enkä sitäkään sen kummemmin kritisoi, jokainen pitää blogiaan omalla tyylillään eikä välttämättä halua mitään negatiivistä kirjoittaakaan. Haluan kertoilla aidosti lapsiperheen elämästä ja arjesta, vaikka enhän minäkään tänne mitään perhedramatiikkaa paljastele (vaikka sitäkin löytyy :D), mutta kuitenkin asioista mitkä ei aina mene ihan putkeen!

      Tiedän sen kokemuksesta, että on muitakin! Ja sitä vertaistukea saa yllättävän paljon kun uskaltaa kirjoittaa vähän mukavuusalueen ulkopuolisiakin asioita :) tai sitten saa vastaavaa palautetta kuin edellinen kommentoija :D mutta jokainen kokee nämä eritavalla nää mun tekstit.. tulkinnan vapaus ;)

      Poista