sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Ihanat, ihanat hedelmät..
..joita luulin, etten tämän sokerilakon jälkeen suuhuni pistäisi ainakaan kuukauteen.
Näitä kuvia ottaessani, ajattelin että kirjoittaisin siitä, miten sokerittoman kuukauden jälkeen kävelisin kaupassa hevi-osaston läpi silmät kiinni. En soisi ajatustakaan mokomille ceedeejakymmenenmuuta-vitamiinipommeille. Että antaisin niiden kaikessa rauhassa mätääntyä koriinsa, suomatta niille ajatustakaan. Olinhan olosuhteiden pakosta tyydyttänyt makeanhimoani niihin jo 28 päivää, vähän surkealla menestyksellä.
Mutta arvatkaapa mitä?
(Okei, kuukausi ei ole edes vielä ohi, mutta sokerilakko on.)
Alan yhä enemmän ajatuksissani kääntymään siihen suuntaan, että sokeri on ihan turha tavara ihmisen elimistössä.
Vaikka sokerin takaisinpaluu ruokavaliooni alkoi ihan maltillisesti (Arnoldsin munkki ja ehkä pieni pussillinen karkkia yhden päivän aikana), mulla on ehtinyt olla huono-olo, turvonnut olo, pää kipeä ja hampaissa tuplasti enemmän kökköä kuin yleensä.
Tiedä tuota vaikka luovun suurimmasta osasta sokeria kokonaan.
Ja niin siinä vain kävi, että kummasti alkoi tehdä ällön olon keskellä mieli kirpsakkaa mandariinia tai omenaa.
Ja kattokaas nyt noita kuvia, ihan vähintäänkin herkun näköisiä!
Mutta en mä väitä sitäkään, etteikö se eka puraisu donitsista ois ollu aika taivaallinen.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kohtuudella kaikkea-ruokavalio on se paras.
Ps. Seuraavaksi ois kuulema vuorossa lihaton lokakuu! Arvatkaapa olenko mukana?
(No en tod.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
arvasin :P mä oon niin monta kertaa joutunu sokerista(ja kaikesta muusta sen sellaisesta) totaalisesti kieltäytymään,ett huomaan kropassani selvän eron...
VastaaPoistaja toinen juttu,makkaraan oon tyystin kyllästyny,meillä korkeintaan pari kertaa kesässä grillataan makkaraa lapsille.Ite otan mieluumin kunnon pihvin :P
Sen puolesta mä en puhu, että se sokerittomuus vaikuttais parempaan mieleen!! Mä ainaki olin koko kuukauden kuin se kuuluisa persuksille ammuttu karhu :D kahta äkäsempi ku normaalisti!! ;)
Poista