Sokeriton syyskuu

Blogeissa on myös jääkaappien paljastelujen lisäksi haasteltu elämään kokonainen kuukausi ilman sokeria. Sehän vain passaa. (Tai siis ei todellakaan.)

Makeanhimoni ei ole sitten viime postauksen jälkeen hävinnyt mihinkään. Päinvastoin, pesiytynyt entistä tiukemmin meikäläisen selkärankaan.
Musta tuntuu että kuolema koittaa (no okei, ehkä liioittelen, vähän) jos en aamukahvin kera saa keksiä. Tai paria. Tai puolta pakettia.
Tai jos on hyvä kirja, niin sen sisältökin paranee ainakin puolella, jos on vieressä säkillinen irtsikoita, joita voi samalla lapata ääntä kohti. Voi jopa käydä niin, että neljäsadan gramman karkkipussin tuhoamisen aikana ehdit lukea kokonaiset kaksi aukeamaa. Ihan totta.

Mutta nyt. Sokeriton on siis meikäläisenkin syyskuu.
Ensimmäinen viikko tässä kohta mennyt, ja kyllä on välillä käyty kunnon painia. Tänäänkin mun teki niin mieli pullaa, niin älyttömästi. Enkä ollenkaan pistäis pahaksi, vaikka mullakin ois tänään karkkipäivä. Olen vilpittömästi kateellinen jälkikasvulleni. Säälittävää.

Ja kaiken tämän tuskan lisäksi koen hirmuista sääliä tuota kuvassa olevaa avattua suklaalevyä kohtaan. Eikai se ehdi mennä pilalle tässä kuukauden aikana. Kamalaa jos joudun kokonaista 150g ihanaa suklaata heittämään pois.
Nojoo, ei pelkoa. Mun miehen syyskuu on täysin sokerillinen.

Onneksi jemmassa ei ollut tälläkertaa muuta kuin nuo kuvan herkut.
Ei laukussa suklaapatukkaa.
Ei auton hanskalokerossa m&m´s-pussia.
Ei takin taskussa Super Salmiakki-askia, eikä toisen ja kolmannenkaan takin taskussa mitään.

Tavoitteena ois syyskuun jälkeenkin olla sen verta selibaatissa, että kerta viikossa riittänee. Jää nähtäväksi. Ehkä teen niinkuin Lomanin Teuvo, että jätän lauantaina kaiken muun syömisen väliin, vedän vain ja ainoastaan herkkuja.
Kreisiä.

Tässä viime perjantain aamupala. Ootteko kokeillu Daim-muffinsseja? Törkeän hyviä.
Tottakai söin ensin leivän. Siitähän tulee vain huono-olo muuten.
Tyhjään mahaan herkkuja. Hyi kamala.