Perunarieskaa

Olen ehkä joskus maininnut meidän esikoisesta, joka ei syö perunaa. Noin kolmisen vuotta sitten hän ei enää suostunut maistamaankaan. (Ruokana oli muistaakseni kinkkukiusausta ja tätä nykyäkin tyyppi kulkee pyykkipoika nenässä aina kinkkukiusaus-päivänä!)

Tämä pahuksen peruna on aiheuttanut meikämammalle pienehköä päänvaivaa viimeiset kolme vuotta!

Minkäs teet, että me pottukansa vedetään lähes päivittäin ruoaksi perunaa jossain muodossa? Ollapa Italiassa tai Kiinassa, niin puputettais pastaa ja riisiä. Noin niinkuin kärjistetysti.

Eskarilaisen ja eskariopen kanssa kävimme tässä yhtenä päivänä palaveria.

Kaveri sai loistavaa palautetta muuten, mutta yhden sanan ope oli lappuunsa tuhertanut. Peruna.

Toistaiseksi koulupäivät ovat niin lyhyitä, että niistä juuri ja juuri selviää hengissä näkkärillä. Vähän paniikissa odotan niitä kuuden tunnin koulupäiviä, jos peruna on edelleen peikko.

Mulla ei oo ollu tapana todellakaan tehdä montaa eri ruokaa päivässä, vaan silloin kun on ruoka, sitä syödään tai sitten ei syödä mitään.

Tyypin ruokailut on siis olleet suurinpiirtein kastiketta (ei perunaa), keittoa (ilman perunoita) tai kalaa (ei muusia).

Laitan uskollisesti sen perunan joka ikinen kerta lautaselle, ehkä toivon ihmeen tapahtuvan. Saahan sitä toivoa. Jannu vaihtaa haarukankin heti, jos se on hipaissutkaan muusiläjää. Kreisiä, ihan kreisiä.

Mutta itse asiaan.

Perunarieska uppoaa kaveriin kuin karkki.

Ja vaikka vähän kysyvästi katson siis tähän on laitettu perunamuusia? on vastaus, ihan sairaan hyvää!

Ota tuosta sitten selvää.

Ehkä tässä ollaan otettu ensimmäinen askel kohti pelottavaa perunaa. Mä niin toivon.

Kuvan henkilö ei liity tarinaan. Hän hääräsi apuna rieskan teossa muuten vaan. Tai riesana, miten sen nyt ottaa.

Ps. Joko huomasit alapalkkiin lisäämäni tykkään-painikkeen. Tykkää jos tykkäät.