keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Mukana projektissa













Kuvat: Ari Kungas 


Meillä oli kunnia päästä mukaan Arin valokuvausprojektiin mukaan.
Projektiin, jonka tarkoituksena on kuvata ihmisien niille tärkeitä ja mukavia harrastuksia ja tekemisiä.
Meillä kuvat otettiin tottakai hevosten kanssa.

Viime sunnuntaina sitten puettiin tallikamppeet niskaan ja suunnattiin ulos syksyiseen säähän. Keli ehti vaihdella aamun lumisateesta auringon paisteeseen ja siitä vesisateeseen. 
Olihan se märkää ja kuvausten jälkeen oltiin kaikki kuin uitettuja koiria, mutta kuvista välittyy niin mahtava syksy!

Itse kuvaustilanteet menivät ihan hyvin. Paitsi noissa poseeraus-kuvissa, ponit (tai Ninni) meinasi vallan kypsyä. Vielä vähän vihertävä nurmikko oli paljon mielenkiintoisempaa kuin kameraan katsominen.
Mutta yksi näistä poseerauskuvista menee ehdottomasti suurennettavaksi, kuten myös tuo kuva pellolta, missä laukkaa jytistetään kameraa kohti. Kaikkien kuvien lemppari.
Ajatuksena olisikin koota näistä kuvista jonkinlainen kollaasi seinälle.

Ollaan puhuttu jo pitkään, että pitäisi otattaa jossakin ja jollakin kuvat meidän perheestä, kun me nyt tässä kaikki ollaan ja lukumäärä on 7.
Mietittiin, että olisi hieno saada oikein studiossa otetut pönötyskuvat, mutta eikai sellaiset oikein olisi meidän tyyliset.
Asia on siis jäänyt, ja nyt yhtäkkiä, sattuman kautta, meillä onkin käsissä ihan mielettömän hienoja ja meidän näköisiä kuvia mistä teettää itselle muistoja.

Tilanne-kuvat on niitä parhaita.
Niissä näkyy kaikki aitous, ilmeet ja eleet. 
Nämä kuvat jäävät taatusti meidän mieliimme pitkäksi aikaa. Kiitos kuvaajalle!

7 kommenttia:

  1. Oi ku kivoja kuvia! Ihan tuli ikävä teitä!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Viimeistään tuo viimeinen nostatti vilpittömän riemun sydämeen ja hymyn huulille. 😍 Itsekin sain aivan yllättäen kesällä muutaman ammattikuvaajan ottaman kuvan minusta ja koirasta. Ilolla niitä katselee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo alin kuva on kyllä niin ❤ kuinka paljon iloa 😍

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia ihanasta perheestä ❤️

    VastaaPoista