keskiviikko 23. joulukuuta 2015

23. joulukuuta




Väsyneissä ja suklaisissa tunnelmissa täällä ollaan.
Huomenna on jouluaatto, tätä on odotettu monta kuukautta.
Kaikki pitäisi nyt olla valmista. Lapsia jännittää ihan kamalasti, kello on jo puoli yksitoista ja vieläkin osa kulkee kyselemässä ja kertomassa just niitä juttuja äiti mulla on vielä yks asia.

Itsehän tässä kohtuullisen virkeänä istuskelen ja suunnittelen saunaan menoa.
Tulin iltapäivällä töistä ja ilokseni täällä oli siivottu vaikka sovittiin, että tehdään siivoukset kun kotiuduin. Ette varmaan kestä kun hehkutan täällä, mutta mun mies.. niin <3.
Siispä imurin heilutuksen sijaan menin iltapäikkäreille kun muut lähtivät ulos lumihommiin.
Me tosiaan saatiin valkoinen joulu! Jos se ei nyt keksi yön aikana sulaa. Toivotaan ettei.

Kun tokenin unistani, tein vielä kakkupohjan uuniin (joka koki jonkun ihme muodon muutoksen siellä ettei kyllä leipurin tekemäksi voi kehua, argh, mutta eiköhän se täytettynä ihan kelpaa) ja tuommoisia ihania suklaasuukkoja pyöräytin, väänsin, ähersin ja tuhersin. Hyviä tuli, kiitos työkaverin hyvän ja helpon ohjeen.
Meillä tosiaan heti joulunpyhien jälkeen juhlitaan eskarilaisen synttäreitä, on siis hieman ennakoitava kun kaupat ovat aika lailla kiinni tässä seuraavat päivät.

Olen muuten oikein tyytyväinen, että olen joka päivä joulukuun ajan saanut kuitenkin jotain kelvollista aikaiseksi täällä blogin puolella. Huomenna jäänkin sitten muutamaksi päiväksi ainakin (saa nähdä milloin teitä tulee ikävä) blogitauolle.

Nyt pesulle ja nukkumaan.
Hyvää aatonaaton (kelatkaa tätä suomen kieltä, mikä sana!) iltaa!

Ps. Oon tosi huonosti ehtinyt vierailemaan kaikissa niissä ihanissa blogeissa joita seurailen, jospa huomenna olisi aikaa perehtyä teidän muidenkin kuulumisiin ja saada kommenttejakin aikaiseksi <3

10 kommenttia:

  1. Kateus iski lumesta. Täällä uudellamaalla saadaan nauttia mustasta joulusta. Onneksi sentään on pimeää ja ollaan sisällä niin on tunnelmaa. :) ihanaa joulunaikaa sinne!! Tosi kiva tämä kalenteri ollu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oltiin enempi kuin onnellisia kun lunta alkoi tuiskuttaa vaikkei olisi edes pitänyt säätiedotuksen mukaan :)

      Ei muuta kuin ikkunaverhot kiinni ja kuvitelmissa hanget korkeat nietokset niin kyllä on hyvä ;)

      Ihanaa joulua myös sinne!

      Poista
  2. Onnellista Joulua koko perheelle! ❤

    VastaaPoista
  3. Nami näyttääpä herkuilta nuo suklaasuukot! Hyvää ja rauhallista joulua teille! 🎄❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja oli hyviä ;) vähän maistelin!
      Hyvää joulua sinullekin <3

      Poista
  4. ihania nuo siivous-yllätykset :) Kaikkein parasta! ;)

    VastaaPoista